Manamansalon kultaiset hiekkarannat ja retkeilyreitit

Manamansalon retkeilyalue kuuluu sarjaan "niin lähellä, että harvoin tulee käytyä". Manamansalo itsessään on jo käynnin arvoinen kohde. 76 neliökilometrin suuruinen saari on Suomen sisävesien viidenneksi suurin ja jääkauden jäljet näkyvät luonnonkauniin saaren pieninä metsälampina ja jyrkkinä rantatörminä. Lisäksi jäkälikkökankaat tekevät Manamansalosta vaihtelevan ja jopa taianomaisen kohteen retkeilyyn.

Manamansalon synnystä kerrotaan, että muinoin on Kivesvaaralla asustellut hiisi vihastunut kristinuskon tulosta. Suutuspäissään hän raapaisi kourallisen maata Kivesvaaran kupeelta ja viskasi sen Oulujärvelle, ja tästä hiiden kourallisesta on syntynyt Manamansalo. Maan ottopaikalla puolestaan sijaitsee Kivesjärvi, ja sen saarien paikalla on Manamansalossa lammet.

Manamansalo on osa Oulujärven retkeilyaluetta ja Saaresta löytyy 17 km polkuja retkeilijää varten. Me lähdimme matkaan Manamansalon leirintäalueelta, joka aiheuttaa joka kerta vähän omituisen tunteen. Saako leirintäalueelle ajaa portista sisään ja parkkeerata sinne? Onko sallittua kävellä leirintäalueen läpi retkeilyreitin alkuun? Leirintäalueella on kuitenkin kahvila ja siellä on mahdollista käydä vaikka jäätelöllä. Me olimme liikkeellä loppusyksyn viimeisinä päivinä ja leirintäalueella oli hiljaista. Mutta luonto tarjoili meille syksyn helmihetkiä. Aurinko paistoi, metsä vielä vihersi ja Manamansalo oli taivaallisen kaunis.

Lähdimme kävelemään noin 1,5 km mittaista reittiä kohti tulistelupaikkaa, mutta piipahdimme ensin Teeriniemessä venelaiturin ja Reetan majan tuntumassa ihastelemassa järvimaisemaa ja lukemassa saaren historiasta. Patikoimme saaren hiekkaista rantatöyrästä seurailevaa polkua, mutta polku oli valitettavan huonossa kunnossa. Paikoitellen reitti oli poikki ja sitä se oli ollut jo ilmeisen pitkään, sillä retkeläiset olivat talloneet maastoon esteet kiertävät polut. Todella harmillista, että näin upea reitti rapistuu tällaista vauhtia. Jatkoimme varovasti kuitenkin matkaa jokamiehenoikeudella esteistä huolimatta ja pääsimme tulistelemaan aivan upealle hiekkatormälle, josta löytyi tulentekopaikka, puucee sekä halkovaja.

Ihailimme Oulujärven selkää, paistelimme retkieväänä täytettyjä leipiä ja makkaraa ja kahvittelimme kaikessa rauhassa. Lapset seikkailivat rannalla ja ottivat valokuvia maisemasta. Oli selvästi aika sanoa jäähyväiset retkeilyn täyteiselle kesälle.

Manamansalon tekee erityiseksi retkikohteeksi monipuolinen maasto. Oulujärven retkeilyreitti näyttää parhaita puoliaan Manamansalossa ja leirintäalue tarjoaa monipuolisia palveluita. Tätä taustaa vasten on todella sääli, että näin upea reitistö oli suorastaan surkeassa tilassa. Nautimme kuitenkin kovasti ulkoilusta ja patikoinnista ihanassa kohteessa. Vanhaa sanontaa mukaellen löydän tien tai teen sen. Manamansalossa kannattaa varata aikaa ja tarjota itselleen mahdollisuus ihastua. Lastenkin kanssa maasto on helppoa ja reitit sopivan lyhyitä.

Budjetti:

• Eväät n. 8 €

Plussat:

• Upea ja monipuolinen luonto
• Sopivan pituiset reitit ja helppo saavutettavuus lapsiperheelle
• Lossin tunnelma saareen saavuttaessa itärannalta
• Alueen palvelut ja erikoinen tunnelma, upeat tarinat ja mystinen ilmapiiri

Miinukset:

• Reitistön kunto - Oulujärven helmi, Kainuun Riviera ei ollut reitistöltään nimensä veroinen

Karhunpesäkiven taikaan tutustumassa

Inarin ja Ivalon välillä sijaitseva Karhunpesäkivi on todella mielenkiintoinen retkikohde. Kyseessä on Suomen suurin tafoni eli rapautumisonkalo. Suurikokoinen kivi ei päällepäin vaikuta mitenkään erityiseltä, mutta pienehkö aukki kiven alalaidassa vie suurikokoiseen, yli 2 metriä korkeaan onkaloon. Kiven sistusta on rapautunut lämpötilavaihtelun ja veden vaikutuksesta ja näin on ajan kuluessa syntynyt tämä erityisen mieleenpainuva kohde.

Yhden tarinan mukaan kivi on saanut nimensä siitä, että lumimyrskyssä eksynyt lappalainen on mennyt luolaan suojaan ja nukahtanut sinne. Herätessään on oli tajunnut nukkuneensa karhun vieressä. Luolaa katsellessa voi helposti uskoakin kyseessä olevan karhun talvipesä - niin hyvän suojan kivi antaa ulkomaailmalta.

Karhunpesäkivi on helposti saavutettava, sillä se sijaitsee heti 4-tien varressa. Toki kivelle kiipeäminen vaatii hieman ponnisteluja, sillä noin 300 metrin matkalle mahtuu melkoisesti portaita ja jyrkkääkin nousua. Ponnistelu kuitenkin kannattaa, jopa ihan pienten lasten kanssa, sillä kohde on niin mystinen ja upea. Matkaa on mahdollista jatkaa samanlaisen nousun verran näköalapaikalle vaan itse päädyimme palaamaan pesäkiveltä takaisin alas ja piipahtamaan toisella näköalapaikalla paluumatkalla.

Karhunpesäkiven yhteyteen, nelostien varteen, on noussut matkamuistomyymälä, joka jakaa ihmisten mielipiteet. Pienen leikkipaikan ja erilaista (ja hyvin erihintaista tavaraa) myyvän kahvio-ravintolan vetonaulu on mekaaninen, kättään heiluttava karhu. Välillä karhu laulaa tangoa ja välillä keskustelee lasten kanssa - ja vaikka tämä nähtävyys voi monen mielestä olla hiukan groteskikin, 5-vuotiaalle Otso-pojalle karhun kanssa keskustelu oli yksi pitkän kesälomaturneemme kohokohdista.

Toisena kohteena samalle reissulle valikoitui Sovintovaaran näköalakahvila. Jo pelkästään nousu alueelle on kokemus, välillä tuntuu kuin tie nousisi pystysuorassa eteenpäin. Sovintovaaran (320 etriä) huipulta on upeat näköalat vaan parhaan kuvan alueesta saa näköalakahvilasta. Hiukan ehkä yllättäen näköalakahvilaan on pääsymaksu (6 € aikuisilta, lapset ilmaiseksi), mutta päätimme tutustua alueeseen ja jättää vastineeksi kahvit juomatta - olemmehan pääsääntöisesti aina budjettireissulla liikkeellä. Parkkialueella on toki nähtävää ennen alueelle siirtymistä, onhan siellä näköalan lisäksi esillä Lapin sotahistoriallisen yhdistyksen rynnäkkötykki, ilmatorjuntatykki ja osa Junkers-koneen perästä.

Kahvilan piha-alueella on esillä erilaista pohjoisen historiaan liittyvää rakennuskantaa ja esineistöä ja sama teema jatkuu sisällä. Parasta antia kahvilassa on kuitenkin ehdottomasti näköala, joka levittäytyy toisesta kerroksesta Inarijärvelle aina Ukonkivelle asti.

Budjetti:

• Ostokset Karhunpesäkivellä 15 €
• Sisäänpääsy Sovintovaaralle 12 €

Plussat:

• Karhunpesäkivi ehdottomasti käymisen arvoinen kohde ohikulkiessa, kahvilassa on helppo elpyä, leikkipaikalla touhuta ja kivellä käydä ihailemassa luonnon ihmeitä
• Budjettimatkailuun sopiva retkeilykohde, pesäkivelle ei ole pääsymaksua ja Sovintovaarallakin voi käydä ihastelemassa maisemia halutessaan ilmaiseksi - lisäksi sotahistoriallisen seuran kalustoesittely oli opasteineen mielenkiintoinen
• Karhunpesäkivellä portaat ja kulkureitit hyvässä kunnossa

Miinukset:

• Sovintovaaran näyttely oli ehkä hiukan kulahtanut, vaikkakin ihan mukava - ihan mielellään maksoimme pääsymaksun maisemasta vaan ehkäpä ilmaisessa kohteessa olisimme maiseman hurmiossa voineet kuluttaa pääsymaksua enemmänkin rahaa kahviin ja matkamuistoihin
• Jokainen arvostaa omanlaistaan kokemusta - meille Otson kanssa keskusteleva karhu oli loman huikeimpia yllätyksiä, jollekin se voi olla groteski ja ahdistava kokemus (ainakin verkkokirjoittelua seuratessa siltä vaikuttaa). Vaan kohde on silti huikea, piti puhuvista karhuista tai ei :)

Mahtava Pohjois-Norja päiväretkikohteena

Kesälomamme huippuhetki oli avioituminen Pielpajärven erämaakirkossa. Koska vihkiminen tehtiin vähän toisin, päätettiin myös häämatka toteuttaa vähän erilaisin menoin. Niinpä pakkasimme lapset takapenkille ja päätimme tehdä päivän rengasmatkan Norjaan. Päivän reissuksi lähes 700 km voi tuntua melkoisen hurjalta vaan tämä porukka on tottunut reissaamaan autolla. Pakaroitahan se vaan kysyy - ja takapenkin sopua. Kukaan ei jaksa kuunnella 700 km lasten tappelua...

Aamulla pakkasimme siis autoon eväät, lapset ja perusretkeilysetin ja suuntasimme Saariselältä matkamme kohti Nuorgamia. Koska uusioperheemme koostumus on sellainen, että minä olen Karjalan Marjaana, lapset Nälkämaan optimistisia pessimistejä ja puoliso kuusamolais-lappilainen rymyäjä, oli tämä etelämpi joukkio ensimmäistä kertaa liikkeellä näillä kairoilla. Takapenkki viihdyttikin itseään huutamalla ensimmäiset 300 km noin viiden minuutin välein "Näin pohjoisessa emme ole koskaan olleet". Vaihtoehtoisiakin huudahduksia kuultiin säännöllisesti. "Ooh", "Pysähdytään kuvaamaan" ja "Voiko tämä olla tottakaan" huudahdukset siivittivät matkaamme. Mikäs siinä reissatessa.

Nuorgamissa pysähdyimme evästelemässä ja nauttimassa Suomen pohjoisimman kolkan tuntumasta. Ajelimme huviksemme Torniojoen vartta Nivajoki-Alajalve -museotietä ja nautimme maisemista. Mutta Norjan puolelle siirtyessämme maisemat muuttuivat niin uskomattomiksi, että lapset vaativat pysähtymään yhtenään. Upeat vuoristot ja vuonot lumosivat meidät. Tavoitteenamme oli kuitenkin Jäämeri. Ajoimme Skiipagurran ja Tana Bron kautta kohti Jäämeren rantaa. Jonka viimein saavutimme Varanginvuonon perukoilla. Siinä emme kuitenkaan päässyt kastamaan varpaitamme Jäämeressä, sillä ranta oli ryteikköinen ja kunnollista hiekkarantaa ei näkynyt - silmänkantamattomiin vain laskuveden esiintuomaa tuppeloista rantaa, lintuparvia, veneitä ja kauniita maisemia.

Alkuperäinen tavoitteemme oli ajella Jäämeren rantaa pitkin Neideniin ja tämän suunnitelman toteutimmekin. Pysähdyimme Nyelvin tuntumassa jaloittelemassa, leikkimässä ja puljaamassa vihdoin mustahiekkaisella rannalla. Maisemat muuttuivat vain uskomattomammiksi ja kalliot ja vyoristot jylhemmiksi. Ja kun vihdoin pääsimme Neideniin, emme malttaneet kääntyä Suomeen. Olihan Kirkkoniemi (Kirkenäs) niin kovin lähellä... Niimpä nautimme ihanista maisemista ja jatkoimme matkaamme Kirkkoniemeen - Pohjois-Norjan pääkaupunkiin.

Kirkkoniemi yllätti meidät, olihan se Kajaanin kokoinen kaupunki kirjaimellisesti keskellä ei mitään. Ravunpyyntialukset, Venäjältä tulleet rahtilaivat, ympäröivä vuoristo ja upea pohjoisen luonto viestivät siitä, että paikassa on jotain erityistä. Mutta nykyaikainen kaupunki kaiken tämän taivalluksen takaa löytyi. Ruokailimme Kirkkoniemellä ja palailimme jo tutuksi tullutta reittiä pitkin Neideniin. 

Neidenin kohdalla pysähdyimme ihastelemaan upeaa koskea, jonka kuohumista oli katselemassa melkoinen lauma muitakin turisteja. Tästä jatkoimme Neidenjoen rantoja pitkin kohti Näätämöä. Upeat rantaniityt ja kaukana siintävät tunturit reunustivat matkaamme kohti Suomen rajaa. Ja rajanylityksen jälkeen kaikki ne Suomen upeat tunturit vaikuttivat jotenkin vajuilta. Heräsikin väkisin kysymys, kuka rajan vetikään aikanaan ja millä perusteella... Miten ne vain muutama kilometri rajasta alkavat vuoristot jäivätkin kaikki naapurin puolelle?

Kaiken kaikkiaan matka oli ihana. Joskus tulevaisuudessa aiomme varmasti viettää tällaisella matkalla vähän pidemmän aikaa vaan iloisina palasimme Saariselälle montaa kokemusta rikkaampana. Ja upean häämatkan kokeneina.

Budjetti:

• Eväät ja ostokset noin 50 euroa
• Polttoainetta ja auton kuluja 700 km verran

Plussat:

• Uskomaton luonto, mahtavan vaihteleva maisema
• Jäämeri ja sitä ympäröivät jylhät vuoret
• Hyvin hoidetut ja opastetut pysähdyspaikat eväiden syöntiin saniteettitarpeiden hoitamiseen varattujen tilojen kera
• Häämatka <3

Miinukset

• Melkoisen pitkä reissu päivän matkaksi
• Norjan hintataso

Joensuun jännittävä bunkkerimuseo

Kesällä ajaessamme Joensuun ohi matkatessamme pohjoiseen, näimme bunkkerimuseon kyltin, johon olimme aiemminkin ohiajaessamme kiinnittäneet huomiota. Olihan kyltti niin houkuttelevasti ABC:n parkkipaikan äärellä, että vessatauon aikana se tuli aina bongattua melkein kuin vahingossa. Keskustelimme vähän aikaa siitä, millaisesta museosta mahtaa olla kysymys. Ja lopulta totesimme, että jos on kaunis kesäpäivä eikä kiirettä minnekään, olisi synti ja häpeä jättää selvittämättä millaisesta museosta on kysymys.

Joensuun bunkkerimuseo sijaitsee Marjalan omakotitaloalueen laitamilla luonnonkauniilla paikalla Höytiäisen kanavan varrella. Alueelle on vapaa pääsy ja mikä uskomattominta pääsymaksuun (siis pääsymaksuhan on 0 €) sisältyy oppaan palvelut. Lähdimme kiertämään aluetta oppaan seurassa ja kierros kestikin vajaan tunnin. Linnoitusrakenteita, kaksi entisöityä bunkkeria, juoksuhautoja ja käsittämätön määrä oppaan kertomia tarinoita pitivät koko porukan nuorimmasta vanhimpaan kiinnostuneina koko kierroksen ajan.

Etunamme tällaisissa kohteissa on, että olemme historiasta kiinnostuneita koko viisihenkisellä retkeilijäporukalla nuorimmasta vanhimpaan. Museoiden ongelma on kuitenkin yleensä se, ettei mihinkään saa koskea. Toisin oli bunkkerimuseossa - muutamia tavaroita ja bunkkerin laitteita pääsi testaamaan ja samalla havainnollistamaan, millaista elämä on ollut sota-aikana Salpalinjalla. Radio soitti aikalaislähetyksiä rätisten, tunnelma maan alla oli mieleenpainuva ja tähystämällä näimme Höytiäisen kanavan varrelle.

Kierroksen jälkeen pysähdyimme Sotilaspoikien Perinnekillan ylläpitämään kahvilaan. Jossa myös kahvi, mehut ja keksit olivat ilmaisia. Maksoimme vapaaehtoisen kahvimaksun, ihastelimme myytävänä olevia kirjoja ja harmittelimme kun emme ottaneet omia makkaroita mukaan. Nuotiolla olisi ollut kiva istua ja syödä isompiakin eväitä. Tunnelma oli leppoisa ja kutsuva - museo on ehdottomasti yksi kesän iloisimmista yllätyksistä. Joskus kannattaa poiketa reitiltä!

Budjetti:

• Museo oli ilmainen, samoin kahvit ja mehut

Plussat:

• Erittäin asiantunteva opastus ja mielenkiintoinen museoalue monipuolisine esineistöineen
• Kauniilla paikalla oleva kokonaisuus, jossa on paljon nähtävää kaikenikäisille
• Hyvät parkkipaikat ja kiva nuotiopaikka vieraita varten

Miinukset:

• Ei tällaisessa paikassa mitään negatiivista oikein olekaan - ilmainen kesäkohde vielä opastuksen kanssa. Pohdimme, miksemme olleet kuulleet paikasta aikaisemmin tai rohkaistuneet vierailemaan. Mutta jospa joku innostuisi vaikka tämän blogikirjoituksen innoittamana poikkeamaan kesällä 2016 paikalla ja kertomaan puolestaan eteenpäin. Hyvä kello kantaa kauas.

Talven iloja

Pakkaset paukahtelivat kolmattakymmenettä Oulujärven rannalla Kainuussa vaan retkeily- ja ulkoiluintoa ei pakkanenkaan saanut hillittyä. Kerrospukeutumisen avulla saimme jokaiselle sen verran lämpimät asusteet päälle, että pakkasissa tarkeni.

Nuorimmaisella retkeilijällä (6 vuotta) oli teknisen alusasun ja normaalin vaatetuksen päällä fleece-kankainen väliasu, kunnollinen talvihaalari, lämminvuoriset kengät sekä perinteiset villasukat. Myös vanhemmat retkeilijät luottivat tekniseen väliasuun, villasukkiin, putkihuiveihin sekä lämpimiin päähineisiin. Lisäksi tärkeä osa pukeutumista oli kunnollinen toppavarustus. Eräoppaalla oli turkishaalarit, naisväki pukeutui toppahousuihin ja lämpimiin talvitakkeihin.

Erityisen hyvän palautteen koko poppoo antoi Rovaniemen talvimarkkinoilta ostetuille Kokkolassa toimivan Nahka-Albertin lammasnappaisille rukkasille. Vaikka investointi tuntui silloin kovalta, kun rukkasia piti ostaa melkoinen läjä, on lämpimien rukkasten kanssa ulkoilu ollut todella ihanaa. Samoin Viekijärveläisen pienyrittäjän Nurkan tilalla valmistamat turkispohjalliset lampaan villasta olivat perheemme suosikkeja. Suosimme mielellämme kotimaisia pienyrityksiä ja nämä pohjalliset olivat paitsi edulliset myös taatusti lämmittävät pakkasilla.

Ihanan ulkoilupäivän paukkupakkasella jäällä kruunasivat rattikelkka ja snow kick. Rannan pieneltä penkereeltä oli kiva pomppia ja ottaa vauhtia jäälle ja upea taivaanranta, ohuen lumikerroksen peitossa oleva jää ja raikas talvi-ilma houkuttelivat liikkumaan. 

Parasta oli kuitenkin palata kodalle ja nauttia lämmintä juomaa ja ruokaa. Olimme keittäneet kotona termospulloon teetä ja lämmintä mehua. Niiden lisäksi paistoimme makkarat ja teimme täytetyt ruisleivät nuotiolla. Tutun reseptin mukaan leipä täytettiin kylmäsavuleikkeleellä ja -juustolla, paprikatahnalla ja rasvalla. Folioon käärityt leivät lämpenivät ihaniksi ritilällä ja juusto oli ihana valuvaa ja lämmin ruoka ja juoma lämmittivät hiukan jo hytiseviä retkeläisiä.

Budjetti:

• Eväät noin 5 euroa

Plussat:

• Ihana päästä pitkien pyhien jälkeen ulkoilemaan rapsakkaan pakkaseen
• Lähiretkeily on helppoa ja tuikitarpeellista - kaikki lapset pyysivät, että tullaan pian uudelleen
• Jäällä on ihana ulkoilla, kunhan jää on vain tarpeeksi vahvaa

Miinukset:

• Kota oli tuhrittu melkoiseen kuntoon sisältä, ennen ruokailua siivoilimme kotaa roskista ja kaljatölkeistä. Onneksi nuorimmainen ei osaa vielä lukea vaan kirkkoveneiden, kirosanojen, seksuaalista suuntautumista kuvaavien termien ja polttomerkkien keskeltä löytyi se kaiken huippu: "Nakkiperse". Kyllä on verbaalisuus ollut huipussaan...