Sivut

lauantai 19. heinäkuuta 2014

Auttikönkäällä ritaritunnelmissa

Rovaniemen reissullamme meille tarjoutui mahdollisuus lähteä lasten kanssa päiväksi reissulle Auttiin, noin 80 km Rovaniemen keskustasta Kuusamon suuntaan. Autissa järjestettiin muinaismarkkinat ja ritarihuuman sekoittamat päämme kaipasivat luonnonrauhaa. Läksimme siis koko poppoon voimin (mukana myös 4-vuotias pikkuritari) Auttinkönkäälle 3,5 km mittaiselle luontopolulle. Ja yllätys oli iloinen!

Auttikönkään mahtava putous heti reitin alussa

Auttikönkään merkittävin nähtävyys on putous, joka oli heti polun alussa lapsia hämmästyttämässä. 16 metrin pudotuskorkeus ja rotko tarjosivat lapsille hämmästeltävää pitkäksi aikaa ja polun varrella olevat katselupaikat mahdollistivat maiseman ihastelun rotkon reunaa pitkin kuljettaessa. Itse metsä oli suurimmalta osin aarnimetsää ja itsessään jo näkemisen arvoinen naava- ja luppokerrostumineen. Mutta matkan varrella oli mukavan paljon myös muuta katsottavaa. Opastaulut, tulistelupaikat, Auttijoen ylittävä riippusilta sekä Könkaanvaaran huipulle rakennettu näköalatorni jaksoivat motivoida nuorintakin taivaltajaa jatkamaan matkaa. Vaikka korkeuserot maastossa olivat paikoitellen suuria ja varsinkin nousujen olisi olettanut ottavan koville pienellä kulkijalla, jaksoi ritarihuuma ja maaston moni-ilmeisyys motivoida. Vähän vanhempia lapsia taas kiinnostivat jääkauden jäljet maastossa sekä Jatkosodan aikaiset rakennelmat maastossa.


 Kaiken kaikkiaan Auttiköngäs oli meille todellinen löytö. 4-vuotiaalle reitti oli aivan äärirajoilla vaan kovasti pienen ihmisen itsetuntoa kohotti tieto siitä että koko matka tuli talsittua omin jaloin. Parkkipaikalla oli paitsi paljon tilaa, myös siistit vessat ja vanhaan maalaistaloon rakennettu kaunis kahvilarakennus. Lisäksi pihapiirissä oli Metsähallituksen päiväkämppä ja pieni, ilmainen metsämuseo, johon vanhemmat lapset ihastuivat.

Budjetti:
  • Lähes ilmainen reissu, retkellä oli mukana vettä pulloissa + kahvilassa syötiin jäätelöt ja ostettiin pikkusuolaista


Plussat:
  • Upea maisema ja vaihteleva luonto sekä kohteet polun varrella
  • Hyvin merkitty polku ja opastaulut maastossa
  • Hyvä opastus päätieltä
  • Monipuolinen tarjonta alku- ja lopetuspisteessä – kahvila, vessat, museo, päiväkämppä, tulentekopaikka…


Miinukset:
  • Polku oli paikoitellen vaarallinen, sillä pitkospuut olivat lahonneet. Opastus olisi vienyt kiertotietä vaan tällöin reitti olisi ollut huomattavasti tylsempi. Reitistö on kuitenkin remontissa ja parannusta on luvassa.
Ja ne muinaismarkkinat - ehdottomasti kannattaa poiketa ;)





perjantai 18. heinäkuuta 2014

Ärjän taikaa

Ärjän saarta voi hyvällä syyllä kutsua Oulujärven [Kainuun meren] helmeksi. 10 km hiekkarantaa, 270 ha vaihtelevaa metsää, ympäri saaren risteilevä helppokulkuisten polkujen reitistö sekä saaren mielenkiintoisen historian havina tekevät siitä erinomaisen retkeilykohteen myös lapsiperheelle.


Ärjä on jääkauden jälkeen pikkuhiljaa syntynyt erikoinen saari, jolle tyypillisiä ovat korkeat ja jyrkät hiekkatörmät, loputtomilta tuntuvat valkeahiekkaiset rannat, asumattoman saaren erämaatunnelma ja taianomainen ilmapiiri, joka syntyy hiekkarantojen, kuivien kankaiden, lehtomaisten laikkujen ja pienten suoalueiden täplittämän saaren profiilista. Ärjään liittyy paljon tarinoita lappalaisten viimeisistä riittipaikoista, Oulujärven merirosvoista sekä suljetun saaren mystiikasta. Ärjä on kuitenkin vapautunut UPM:n ja Kajaani Yhtiöiden ajoista kaikkien yhteiseen käyttöön ja alueelle liikennöi vesitaksi ja –bussi. Lisäksi talvisaikana on mahdollista tilata moottorikelkkakyyti Ärjään usealtakin yrittäjältä.

Ärjä on vuosien varrelta tuttu retkikohde minulle ja lapsille vaan tällä kertaa päätimme yöpyä saaressa. Sähkötön ja vedetön mökki henki Ärjän tunnelmaa ja illalla puulämmitteisessä rantasaunassa sekä iltanuotion hehkussa lähes loputtomalta tuntuvan Ärjänselän laineiden ääressä tuli lähes epätodellinen tunnelma. 

Tlentekopaikat, iltanuotion mystiikka ja veden liplatus - ikimuistoinen saarikokemus
Patikoimme lasten kanssa mökkikylästä lentohiekoille (n. 1,5 km) helppokulkuista mäntykangasta ja palasimme töyräältä laskeuduttuamme rantaviivaa pitkin takaisin mökkikylään. Maasto oli mielenkiintoista ja Reijo Heikkisen Ärjästä kertovan kirjan tarinat auttoivat motivoimaan 4-vuotiastakin seikkailuun. Aikuiset tutustuivat saareen tarkemmin pidempien reittien avulla ja siksi aikaa lapsille riitti puuhaa hiekkarannalla.
Mökissä oli kamina ruuanvalmistusta varten ja ensimmäisenä iltana teimmekin lihapullat ja kuullotetut kasvikset kaminassa, joka osoittautui yöllä virheeksi. Mökki lämpeni yllättävänkin paljon ja yö oli hikinen. Aamupuuron ja hernekeiton teimmekin turvallisesti trangialla.

Ärjä aktivoi liikkumaan ja ihmettelemään veden ja tuulen voimaa
Budjetti:
  • Vesibussi saareen ja takaisin (2 aikuista ja 3 lasta): 75 euroa
  • Mökin vuokra: 45 euroa
  • Ruokailu: 45 euroa (lihapullat, kasvikset, makkara, leipä, sulatejuusto, kestomakkara ja hernekeitto)
  • Muut kulut: 20 euroa (kahvilassa kahvit ja munkit sekä jäätelöt)
Plussat:
  •        Edullinen mökkimajoitus mahdollistaa pidempiaikaisen majoittumisen saarella
  •         Upeat ja matalat hiekkarannat tekevät saaresta paratiisin pienille retkeilijöille
  •         Helpot mäntykankaat ja saarta kiertävät hiekkarannat tekevät patikoinnista helppoa myös perheen pienimmille
  •         Kioskipalvelut helpottavat vesibussin odottelua ja mahdollistavat ajanvieton myös sateella
  •         Ärjän pienilmasto on erikoinen ja aurinkosaarena tunnetun Ärjän kiertävät monet sateet ja ukkoset, jotka kiusaavat mannerta
  •         Ärjän koko mahdollistaa saaren kiertämisen kokonaan päivässä
  •         Tulentekopaikkoja riittää rannalla ja niiden läheisyyteen on kasattu valmiiksi poltettavia risuja
  •         Ärjän erilainen luonto, erämaantunnelma ja kaupungin läheisyys (Koutaniemen kalasatamasta 15 km Kajaanin keskustaan) tarjoavat helpon tavan kokea ainutkertainen luontoelämys helposti lasten kanssa

Miinukset:

  • Retkikohteena Ärjä ei ole täysin ilmainen sillä vesibussi ja taksi maksavat aikuisille noin 10 euroa/hlö suuntaansa ja lapset ½ hintaan
  • Retkeilyreittejä ei ole merkitty ja patikointireittejä suunnitellessaan joutuu selvittämään hiukan etukäteen, missä kannattaa piipahtaa
  • Ärjä edustaa menneen maailman romantiikkaa, paikoitellen pitkospuut ovat lahoja ja muutkin fasiliteetit ovat osittain rapistuneita ja reitistö raivaamatta