Sivut

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Motoristin Suomi - kun kesä on jo melkein ovella

Motoristin karttakirjan ei ajattelisi kiinnostavan retkeilybloggaria, mutta siinä missä perheen kanssa teemme ihania patikkaretkiä ja siirrymme pidemmät välit autolla, reissaamme aikuisten kesken hyvin paljon moottoripyörällä. Motoristin Suomi vastaa moneen näiden reissujen toiveeseen ja tarpeeseen. Olemme haaveilleet karttakirjasta, joka tuo myös retkeilynäkökulman moottoripyöräilyyn. Useastihan reittivalinnoissa painottuu nimenomaan maisemallinen näkökulma ja pyörällä olisi mukava pysähdellä katsomassa luontokohteita ja nauttimassa lepohetkistä erikoisissa kahviloissa ja pysähdyspaikoilla.


Motoristin Suomi -kirjasta löytyy koko Suomi tiekartoin. Niiden lisäksi sinne on valittu 30 eri puolilla Suomea sijaitsevaa reittiä, jotka ovat maisemallisesti, ajoreitiltään tai historialtaan suositeltavia rengasreittejä moottoripyörällä liikkuvalle. Toki näistä voi olla aina montaa mieltä ja itse olisin mielelläni nähnyt suosikkini Punkaharjun harjutien listalla, mutta en riitele ollenkaan ajatuksesta, että Etelä-Savon helmiksi on noussut muita reittejä. Oleellisinta on, että reittien varsien mielenkiintoisia kohteita on nostettu esille ja lähestetty reissaamista motoristin näkökulmasta. Ja ainakin Kuusamon ja Rovaniemen alueen reiteistä olemme täysin samaa mieltä - upeita teitä ja maisemia.


Kirjassa on esitelty reittien lisäksi myös motoristien kokoontumispaikkoja, maakuntia, välimatkataulukoita ja Suomen luonnon ennätyskohteita. Erityisesti ennätyskohteet koordinaatteineen viehättivät minua. Kirjassa hyvää on myös sen käyttökelpoisuus mitoilta ja toteutukselta. Kierresidonnalla varustettua kirjaa on helppo tutkia tauoilla ja se sopii hyvin sivu- tai tankkilaukun taskuun. Edullisen hintansa vuoksi sen voi sanoa kuuluvan jokaisen motoristin laukkuun mukaan. Sen verran hyvät kartat kirjasta löytyy.


Arctic Spellin nuotioasteikolla tämä kirja on ehdottomasti täydet viisi nuotiopaikkaa ansainnut. Karttakeskuksen julkaisuihin voi aina luottaa ja erityisesti tämä motoristeille suunnattu teos nousee oman suosikkilistani kärkeen.




sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Hanki hohtava alla - umpihankihiihtäjän kirja

Umpihankihiihtäjän kirja ei vättämättä olisi ihan ensimmäinen teos, johon tarttuisin ellei kirjailijana olisi Jouni Laaksonen. Sunnuntaihiihtelijällä, peruskoulun liikuntatuntien verenmaun vasta suusta huuhdelleella bloggarilla kun ei omakohtaista kokemusta umpihankihiihdosta ole. Kiinnostusta kuitenkin sitäkin enemmän, onhan perheen nuoriso-osasto innostunut hiihdosta ja talviimme on alkanut kuulumaan myös hiihtäen tehtyjä retkiä. Kirjailijan nimi sai kuitenkin tarttumaan aihealueeltaan vähän vieraampaan teokseen. Enkä pettynyt.


Laaksosen kirjoissa on hienolla tavalla koottu aihealueiden ympärille paljon muutakin kuin kirjojen nimistä voisi päätellä. Umpihankihiihdon kirjassa tämä korostuu. Kirjasta jäi ennen lukemista jotenkin vahvasti mieleen viite umpihankihiihdon MM-kisoihin, jota toki kirjassa käsitellään yhden luvun verran. Pääpaino on kuitenkin retkeilyssä. Kirja on todella monipuolinen kattaus umpihankihiihdon erilaisista ulottuvuuksista aina varusteista reitistöihin ja eläinten jäljistä historiaan. Vaikkei koskaan suksille nousisikaan, tarjoaa tämä tuhti lukupaketti hienon nojatuolimatkan hankien keskelle pohjoisen talviseen luontoon. 


Kirja on myös visuaalisesti erittäin kauniisti toteutettu. Arthousen julkaisema kirja on tyylikkäästi taitettu, Laaksosen kuvat ovat kauniita ja taiton ansiosta kirjaa on miellyttävä lukea. Jotenkin myös koko viehättää - kirja on kooltaan hiukan tavallisuudesta poikkeava ja siinä kuvat pääsevät oikeuksiinsa. 349 sivua tarjoaa varmasti jokaiselle talviretkeilystä kiinnostuneelle mielenkiintoista luettavaa. Ensimmäinen ajatus kirjaa katsellessani olikin, että tämä sopisi tosi hienosti myös lahjaksi.




Kirja saa Arctic Spellin nuotio-arvosanoin täydet viisi tulistelupaikkaa. Upea teos sekä sisällöltään että ulkoilmeeltään.


Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
kun hanki on hohtava alla,
kun taivas kirkasna kaareutuu -
mut hauskempi hiihtää, kun ruskavi puu
tuul’ ulvovi, polku on ummessa
ja tuisku on taivahalla.

Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
kun ystävä häll’ on myötä,
kun latu on aukaistu edessään -
mut parempi hiihdellä yksinään,
tiens’ itse aukaista itselleen
ja yksin uhmata yötä.

Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
kun tietty on matkan määrä,
kun liesi viittovi lämpöinen, -
mut sorjempi, uljaampi hiihtää sen,
joka outoja onnen vaiheita käy
eikä tiedä, miss’ oikea, väärä.

Ja hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
kun riemu on rinnassansa,
kun toivo säihkyvi soihtuna yöss’ -
mut käypä se laatuun hiihtää myös
hiki otsalla, suurissa suruissa
ja kuolema kupeellansa.

[Eino Leino]