Sivut

perjantai 27. maaliskuuta 2015

Raatteentie - Seikkalua sotahistorian jäljillä

Vuosien varrella retkemme ovat hyvin useaan otteeseen suuntautuneet erilaisten sotahistoriallisten kohteiden tuntumaan. Syynä ovat olleet äidin harrastus, aiheen ympärillä pyörivät tekeillä olevat kirjat ja mahdollisuus retkeillä näissä legendaarisissa maisemissa. Lapsetkin ovat lähteneet mielellään mukaan, sillä retkiin on yhdistetty aina kaikenlaista muutakin. Ja lapsilla ei vielä ole asennetta historian tylsyydestä - heille kaikki on oikein kerrottuna jännittävää. Toisaalta olemme pyrkineet kertomaan kamalatkin asiat lapsille, sillä tarkoitus ei ole luoda kuvaa mahtavista sankariteoista vaan käydä läpi Suomen historiaa ja sen kohtalonvuosia lapsille sopivalla tavalla.

Raatteentiellä käynti on kuulunut hyvin monen kesän ohjelmaan, mutta viimeksi siellä vierailimme kesällä 2014. Raatteentie on käymistämme sotahistoriakohteista ehdottomasti lapsiystävällisin ja mielenkiintoisin. Tavallaan on aika kamalaa kirjoittaa, että joku Suomen sotahistoriasta kertova kohde voi olla "lapsiystävällinen", sillä itse aiheessa ei ole mitään ihmis- tai lapsiystävällistä. Vaan Raatteentie on kohteena rakennettu niin, että siellä jaksaa kiertää pidempäänkin historiallisilla paikoilla.



Raatteenportissa on ihana Lottakanttiini, ruokailumahdollisuus sekä Talvisotamuseo. Jossa lapset pääsevät tablettien, tietokoneiden, filminpätkien, elokuvan ja upeasti rakennetun näyttelyn kautta ihan uudella tavalla kokemaan asioita. Harvallepa oikeasti on realisoitunut esimerkiksi Suomussalmen jäätävä kylmyys talvella 1939-1940, kunnes tarttuu pakasteessa metalliin ja tajuaa, että tämä on ollut todellisuutta. Tai pienen korsun ahtaus, kunnes sellaiseen itse kömpii. Jos museo saa lapset ryntäilemään paikasta toiseen, hiljentää pihalla oleva Talvisodan monumentti kaikista pienimmänkin. "Ihanko oikeasti äiti jokainen kivi kertoo kuolleesta sotilaasta? Eihän tässä ole mitään järkeä." totesivat mukanaolijat hiljaa. Ja kävelivät hiljaisina kohti monumentin keskellä olevien vaskikellojen luokse.


Raatteenportissa kannattaa käydä ehdottomasti ensin kertaamassa historian tapahtumia ja sitten suunnata noin 20 km pituiselle tielle. Tien varressa on paljon erilaisia muistomerkkejä, mutta noin 10 km päässä Raatteenportista sijaitsee Purasjoen puolustusasema. Purasjoelle on entisöity joukkuekorsu, ampumahautoja, konekivääripesäkkeitä sekä panssari- ja jalkaväkiesteitä. Purasjoki on aina ollut lastemme mielestä mielenkiintoinen paikka, sillä siellä pääsee oikeasti seikkailemaan ja aikuiset taas voivat hahmottaa historian tapahtumia niiden todellisessa ympäristössä.

Raatteentien päässä aivan rajavyöhykkeen tuntumassa sijaitsee Vartiomuseo, jossa on 1930-luvun esineistöä esillä. Ja kaunis idyllinen pihapiiri sekä rajapuomit aivan pihan vieressä. Kaikenkaikkiaan tie kannattaa ajaa rauhassa alusta loppuun ja pysähdellä lasten kanssa. Kesällä 2014 keli oli kuin morsian, heinäsirkat sirittivät, aurinko paistoi ja parkkeerasimme tunniksi asuntovaunumme Raatteentien päähän ja vain nautimme kesästä. Historian ei tarvitse olla tylsää - mutta lapset totesivat samalla lailla kuin Israeliin ja Jerusalemiin suuntautuneen lomamatkamme jälkeen. "On paljon helpompaa lukea historiaa, kun pystyy vähän hahmottamaan paikkoja ja ympäristöä, missä tarinat ovat tapahtuneet." Aina sitä varten ei onneksi tarvitse matkustaa maapallon toiselle puolelle.


Budjetti:
  • Pääsylippu Talvisotamuseoon kahdelta aikuiselta ja kahdelta lapselta 27 € (muistaakseni perhelippukin oli tarjolla vaan hintaapa en nyt muista) - ehdottomasti kannattaa raaskia maksaa sisään näyttelyyn ja varata aikaa
  • Toki pelkässä Lottakanttiinissakin voi pysähtyä kahvilla ja ruokailemassa, jolloin pääsylippua ei tarvitse ostaa
  • Vartiomuseoon ja muihin kohteisiin ilmainen sisäänpääsy
  • Omat eväät, kahvit Lottakanttiinissa lisukkeineen 12 €


Plussat:
  • Lapsia kiinnostava näyttely, jossa käytetty paljon nykytekniikkaa ja multimediaa
  • Ympäristönä kaunis ja idyllinen
  • Alueella on useita vierailukohteita sekä mahdollisuus majoittua ja ruokailla
  • Myös jalan voi alueella liikkua
  • Purasjoella on mukava pysähtyä pidemmäksi aikaa ja jalkautua koko porukalla maastoon
  • Olemme kiertäneet hyvin paljon pohjoisen sotahistoriaa käsitteleviä kohteita ja aina palaamme Raatteentielle

Miinukset:
  • Kohde on aika kaukana Suomussalmen keskustasta ja sinne pitää erikseen lähteä
  • EVVK-asenteen kanssa varustetun seuran kanssa retki saattaa olla sietämätön - pääasiassa alueella kohteet keskittyvät historiaan ja jos se ei kiinnosta, on kohde ehkä väärä

Video: Korsuorkesteri - Raatteentie

Ps. Toki matkalla on muutakin jännittävää tarjolla. Ohikulkiessa kannattaa piipahtaa ihastelemassa Reijo Kelan taideteosta Hiljanen Kansa ja nauttia samalla lettukahvit.


tiistai 24. maaliskuuta 2015

Hiihtämisen filosofiaa - kuinka inhokkilajista tuli niin rakas...

Hiihtäminen on kuulunut inhokkilajeihini aina peruskoulun ensimmäisiltä luokilta asti. Lapsena pidin hiihtämisestä, olihan äitini taustalla kilpahiihtoharrastusta ja se on varhaisimmissa muistoissani ollut hyvin mukava yhteisen liikkumisen muoto. Mutta peruskoulusta muistossa on lähinnä veren maku suussa ja se ikuinen ällötys ajanottoa, kilpailua ja mäessä lipsuvia suksia kohtaan. Jääkiekko olikin minun valintani ja yläkoulun vuosina sain luikerreltua kaikista hiihtotunneista vedoten jääkiekkoharjoituksiin. Hokkarit vs. sukset, tulos oli noin sata-nolla.




Aika kului, lapset syntyivät ja pikkuhiljaa hohtavat hanget alkoivat kutsua seireenin lailla. Ja kun kuvioihin ilmestyi hiihtävä pohjoisen mies, aloin heltyä ladun kutsulle. Onneksi pohjoisen ihme esitti hiihtoharrastukselleni oikeanlaista alkua - kunnon investointia varusteisiin. Niinpä paikallinen ja jo valmiiksi tuttu suksifirman esittelijä otti yhteyttä ja alkoi kysellä intiimitietoja (painoa ja pituutta). Hankintaan menivät pitopohjasukset, joilla harjoittelu sitten alkoi. Lykin kuin Matikainen karjuen mielessäni havuja (vaikka ulkopuolisesta näytti siltä, kuin etana olisi jarruttanut kurvissa). Mutta kun mukana oli kärsivällinen kannustaja, jolla ei KOSKAAN ollut kiire edelle, niin hiihtäminen oli jotenkin perverssillä tavalla mukavaa. Varsinkin, kun aurinko paistoi, pakkasta oli muutama hassu aste ja jaksoin nousta Isorakan huipulle pienin puuskutuksin…




Niinpä tämän talven aikana olemme hiihtäneet minun mittapuullani paljon ja jopa 5-vuotias on innostunut hiihtämisestä. Nuoriso-osastosta puhumattakaan, tytöt tekivät useampana päivänä niin, että töistä kotiin tultuani löysin lapun jääkaapin ovesta, jossa luki: ”Hiihtämässä.” Tähän toki saattaa vaikuttaa se, että myös lapsille tuli hankittua hyvät varusteet - käytettynä sai todella kohtuullisella hinnalla teineille sopivat ja laadukkaat välineet, kun hiukan viitsi nähdä vaivaa.




Viimeisin reissu, jonka teimme koko porukalla, suuntautui Kemijoen varteen Rovaniemelle. Ajoimme Alakorkalon laavulle, josta tyttäret lähtivät hiihtämään keskenään useamman kilometrin lenkkiä kohti keskustaa. Minä sivakoin perinteisellä vieressä ja pohjoisen hiihtäjäsankari jäi 5-vuotiaan kanssa sivakoimaan kilometrin lenkkiä. Ja lopussa oli mukava nauttia makkarasta ja kahvista laavulla ja miettiä, miten mahtava yhteinen talviharrastus suksien päältä löytyi. Kun uskalsi vain unohtaa vanhat asenteet ja antaa ulkoilulle, luonnolle ja liikunnalle mahdollisuuden. Ilman kilpailua ja ilman kiirettä.

Budjetti

Fisherin Zero -pitopohjasukset, siteet, sauvat ja monot 350 € kevättalvella ostettuna ja tingittynä (jokainen euro kannatti satsata!)
Tyttöjen sukset varusteineen käytettyinä n. 70-100 € /setti
Nuorimmaisen sukset 20 €/setti

Plussat

  • Alkuinvestoinnin jälkeen erittäin edullinen harrastus
  • Harrastusmahdollisuuksia kaikkialla
  • Mainettaan PALJON mukavampaa :)
  • Luonteva ja hieno tapa ulkoilla talvella Suomessa


Miinukset

  • Alkuinvestoinnit varusteisiin 
  • Suksien huolto hiukan mysteeri (pitopohjasukset ovat kyllä tosi helpot huoltaa)
  • Alussa mummotkin menevät ohi ladulla vaan en minä anna periksi... ;)





Ps. Olen minä tehnyt ohituksiakin. Pari kohtuullisen iäkästä ja pari kohtuullisen nuorta hiihtelijää - mutta silti olo oli kuin Mietaalla ;)

"Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
kun hanki on hohtava alla,
kun taivas kirkasna kaareutuu -
mut hauskempi hiihtää, kun ruskavi puu,
tuul' ulvovi, polku on ummessa
ja tuisku on taivahalla.

Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
kun tietty on matkan määrä,
kun liesi viittovi lämpöinen, -
mut sorjempi, uljaampi hiihtää sen,
joka outoja onnen vaiheita käy
eikä tiedä, miss' oikea, väärä."
[Eino Leino - Hiihtäjän virsiä]

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Tähtitornista auringonpimennykseen - Tähtitaivaan ihmeisiin tutustumassa

Merkittävä osa luontoharrastustamme on erilaisten luonnon- ja taivaanilmiöiden tunteminen ja seuraaminen. Tämän talven aikana olemmekin päässeet tutustumaan taivaan ihmeisiin monella tavalla. Monen vuoden hankalien aikataulujen päällekkäisyyksien jälkeen suuntasimme kulkumme alkutalvesta Kajaanin Lehtikankaan vesitornille, jossa Kajaanin Planeetta järjestää havaintoiltoja. Jännitys oli huipussaan, kun nousimme vanhaan hissiin, jonka ristikon läpi näimme miten kohosimme kohti korkeuksia. Havaintoillassa oli meidän lisäksemme vain muutama aikuinen, asiantuntevat oppaat esittelivät erilaisia tähtikarttoja, kertoivat lapsille tarinoita tähtikuvioiden takaa ja esittelivät kaukoputkia. Sää oli pilvinen, emmekä nähneet tähtiä, mutta stellarum-ohjelman kautta tutustuimme tähtitaivaaseen. Ja jäämme odottamaan seuraavaa pilvetöntä havaintoiltaa.
 


Seuraava ikimuistoinen tähtitaivaan tapahtuma sattuikin sitten maaliskuun puolivälin jälkeen, kun pääsimme ihastelemaan osittaista auringonpimennystä mummola-reissulla Savonlinnassa. Kertakäyttöisten lasien ja hitsausmaskin takaa ihmettelimme auringon pikkuhiljaista pienenemistä sirpiksi. Ja kasvamista taas normaalin kokoiseksi. Lapsille kokemus oli erityisen ikimuistoinen, sillä sen verran harvinaista herkkua nämä pimennykset ovat olleet.


Tähtitaivaaseen tutustuminen onkin tuonut talven retkiin mukavaa lisähaastetta, sillä illan hämärtyessä kaukana kaupungin valoista hurmaa tähtitaivas kerta toisensa jälkeen. Pohjantähden syttyminen, tähtikuvioiden hahmottaminen ja taivaankannen uskomaton valomeri pysäyttävät ja vievät retkeläiset samoihin tunnelmiin, joiden äärelle muinaiset suomalaiset ovat iltanuotioidensa äärellä hiljentyneet. Maailma on kaunis ja ihmeellinen paikka.




Budjetti

Tähtitornivierailu 2 € aikuiselta ja 1 € lapselta
Tähtien katselu - halvinta huvia ikinä :D

Plussaa

  • Todella mielenkiintoista puuhaa ja tuntuu, että tarinoihin sekä tähtikuvioiden tuijottamiseen ei kyllästy koskaan.


Miinusta

  • Pilvinen sää pistää varsinkin tähtitornisuunnitelmat uusiksi


"Nousi kuuta katsomahan,
päiveä ihoamahan,
Otavaista oppimahan,
tähtiä tähyämähän. 
Se oli synty Väinämöisen..."
- Kalevala -


keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Rumala-Kuvaja-Oudonrimmet - Lähiretkeilyn paratiisi

Arctic Spell on keskittynyt talven aikana muuhun kuin retkeilyyn: pääasiassa lasten koulunkäyntiin ja äidin työntekoon, joskin muutamat talvireissut odottavat pöytälaatikossa kirjoittajaansa. Mutta tiukan työpäivän jälkeen keväthankien kimaltaessa alkoi vanne kiristää perheen pään (eli äidin) kalloa ja lapset ottivat ohjat käsiinsä. ”Metsässä olosi paranee äiti” tuumasi kolmikon puhemies ja niinpä lapset pakkasivat reppuun kirveen ja puukon lisäksi reipasta retkeilymieltä ja koko sakki suuntasi tulistelemaan Rumala-Kuvaja-Oudonrimmetille.



Vaalan kunnassa sijaitseva soidensuojelualue on ollut perheellemme kaikista retkeilykohteista rakkain. 20 minuutin ajomatkan päästä kotoa pääsee nauttimaan suurten erämaiden tunnelmaa. Suon laidalla tuntuu, että olemme kaukana arjen kiireestä ja hälinästä vaikka retki on helposti toteutettavissa 1½ tunnissa. Lapset pohtivat auton kääntyessä pienelle metsäautotielle, että jokaisella perheellä pitäisi olla tällainen pyhä paikka - pala paratiisia ihan lähellä kotia. Kuvajan suoalueen laidalle on rakennettu pieni laavu, tulistelupaikka sekä lintutorni. Laavulle on vain vajaan 100 metrin matka metsäautotieltä ja laavussa on ihanan pehmeä lampaantalja, aina hyvää polttopuuta, siisti wc sekä uskomaton hiljaisuus jota ympäröivä suoluonto korostaa.

 


Tänne suon laitaan palaamme kerta toisensa jälkeen, paikkaan joka tarjosi lasten vauva-aikanakin helposti saavutettavan kohteen. Lintutornista olemme kiikaroineet monet ihmeet, nuotion äärellä parantaneet maailmaan ja jäkälikössä seikkailleet ja tarkkailleet suolle laskeutuneita kurkia. Nytkin olo helpotti heti, kun lapset saivat nuotion syttymään, kahvi lämmitti sisuksia ja ihana hiljaisuus valtasi mielen. Vain kuivat, tulessa paukkuvat puut, iltahämärän kirpeä viileys ja lasten onnelliset huokaukset ympärillä saivat unohtamaan työpäivän haasteet.



”Tänne polkumme johtaa, luokse iltanuotion.
Sadun piirin ken kohtaa, tuntee metsän kaipion.
Tuli räiskyy nuotiossa, savu hiljaa leijailee
ja nyt illan tummetessa, metsä meille kuiskailee.

Hämy hiipii ja saapuu taikahetki leiriyön.
Sävel kiirii ja haipuu taakse jylhän korpivyön.
Tuli räiskyy nuotiossa, savu hiljaa leijailee
ja nyt illan tummetessa, metsä meille kuiskailee.

Hetki kauneinkin päättyy, tuli sammuu, hiiltyy pois.
Retki nuoruuden säilyy, kuin se unta ollut ois.
Tuli räiskyy nuotiossa, savu hiljaa leijailee
ja nyt illan tummetessa, metsä meille kuiskailee.”
[Martti Piha]




Budjetti

Muutaman euron retkieväät

Plussat: 
  • Mieli tekisi sanoa että ihan pelkkää plussaa - upea luonto, helppo saavutettavuus
  • Paikka, jonne aina palaamme - lähiluonto parhaimmillaan
Miinukset:
  • Reittejä ei ole ja varsinainen patikointi on hankalaa