Pöyliövaara ja surullinen Lähdelammen laavu

Luonto ja retkeily herättää tunteita, useimmiten onneksi positiivisia. Ihan aina näin ei kuitenkaan ole. Kävimme ulkoilemassa Rovaniemen keskustan läheisyydessä Pöyliövaaralla kuulaana syyspäivänä. Pöyliövaara itsessään oli oikein mainio retkeilykohde: lähellä kaupunkia, helposti saavutettavissa ja silti tarpeeksi syrjässä, jotta siellä pääsee nauttimaan luonnonrauhasta.

Alueella on nähtävissä luonnon lisäksi myös monenlaisia historiallisia kohteita aina saksalaisten sota-ajan varustusten raunioista vanhan hyppyrimäen muistolaattaan. Ja todistettavasti kalliolla on retkeilty ennenkin, ainakin vuonna 1853, jolloin maisemiin ihastunut retkeilijä on nakuttanut kallion pintaan edelleen näkyvät nimikirjaimensa.

Erityisen hienoa reitillä oli maiseman monet kerrokset - keskellä metsää mukavaa parisuhdekuvaa ottaessa voi nähdä kaupungin silhuetin takana. Tästä syystä rakastan Rovaniemeä. Koskaan emme ole kovin kaukana luonnosta.

Kävelylenkin lopuksi piipahdimme Lähdelammen laavulla. Etiäinen mainostaa laavua helposti saavutettavaksi kohteeksi kaupungin lähellä sekä lapsiperheille että liinkuntarajoitteisille. Nykyisessä kunnossaan paikkaa ei voi kuitenkaan suositella yhtään kellekään. Laavulla on selvästi käyty rikkomassa paikkoja, mutta myös hoitamattomuudesta johtuvaa rapistumista on havaittavissa joka paikassa.

Periaatteessa paikka on oikein ihana. Lähteen rannalle rakennettu laavu ja puuvaja ovat oikein houkuttavia kohteita perheen kanssa tulistetulle. Varsinkin kun saapuminen ei vaadi kovin pitkää patikointia ja paikka on lähellä keskustaa. Lähdelammesta voisi hyvin tulla meillekin yksi lähiretkikohteiden suosikeista - mutta tässä siivossa emme toista kertaa paikalle eksy. Lampi oli sotkettu, paikat rikottu ja koko lähialue siivottomassa kunnossa.

Ehkä tämän paikan kannalta parasta olisi purkaa kaikki rakennukset ja jättää alue luonnontilaan. Näin se ainakin antaisi paremman kuvan luontokohteiden ylläpidosta kuin nykyisessä tilassaan.

Plussat:

• Pöyliövaara ei ole mitään erämaaluontoa, mutta mukava ulkoilukohde lähellä kaupunkia
• Helposti saavutettava kohde lähes keskustan tuntumassa

Miinukset: 

• Alue on osittain siivoton, Lähdelammella vierailun jälkeen oli vain paha mieli
• Rovaniemi on pullollaan upeita lähikohteita, joten Pöyliövaara on mukavaa vaihtelua, mutta ei erotu edukseen vertailussa muihin kohteisiin

Akkovaara - Kajaanin helmi

Kajaanin Koutaniemessä sijaitseva Akkovaara on erikoinen alue. Alueella tulee erittäin vahva Lapin tuntureiden tuntu, vaikka ollaan lähes Kajaanin keskustassa. Ei ole vaikea uskoa, että alue on ollut yksi saamelaisten viimeisiä asuinpaikkoja Kainuussa ja ollut pyhä riittipaikka, A'hkkuvoara. Akkovaaralta löytyy pirunpeltoja, jättilaisenluolat ja siellä on vanhan kansan tarinoiden mukaan nähty virvatulia ja aarnivalkeita. Tuntuukin vähän kummalliselta, että näin upea kohde, josta on suora näköyhteys upeaan Ärjänsaareen ja Oulujärven selälle, on jäänyt kajaanilaisille ihan vieraaksi.

Alueelle on rakennettu viimeisen vuoden aikana retkeilyreitti, jonka päätimme koepatikoida. Hiukan turhautti retkeilijää, ettei mistään meinannut löytyä kunnollista karttaa tai ohjeita alueelle saapumiseen. Koutaniemi-Vuoreslahden kyläyhdistys, joka reitistön on rakentanut, kertoo vielä aika vähän reitistöstä sivuillaan. Kummeksuimme tätä kovasti, kunnes satuimme samoille tulille reitistön rakentajan kanssa. Hän kertoi reitistön olevan vielä keskeneräinen ja siksi sitä ei kovin massiivisesti ole markkinoitukaan. Kävijämäärä yllätti kuitenkin vuoden 2016 kesällä kaikki nousten useisiin tuhansiin. Eikä ihme.

Akkovaaran alueessa parasta on erikoiset luonnonkohteet, vaihteleva maasto ja mielikuvitusta ruokkiva tarusto. Kiersimme lyhyen lenkin, koska nuorimmainen oli mukana, mutta jopa parin kilometrin mittainen reitti piti sisällään jättiläisenluolat, pirunpeltoja, paljasta kallionlakea ja mielenkiintoisia maastonmuotoja. Vanhakin jo nuortui reitillä ja valtava kiitollisuudentunne nousi pintaan - kiitos koko kyläyhdistykselle ja erityisesti reitistön rakentajalle ja puuhamiehelle Tapio Rönkölle, jonka matkalla tapasimme. Miten upean kohteen hän onkaan meille luonnossa liikkujille tuonut saataville upeine opastauluineen ja tarinoineen. Ja miten mukava oli päästä nuotiopaikalle tulistelemaan puilla, jotka joku oli alueelle tuonut. Toki Metsähallituksen ylläpitämiäkin reittejä arvostaa, nehän ovat verovaroin ylläpidettyjä. Mutta iso käsi tällaiselle kansalaistoiminnalle, jossa ei odoteta valmista vaan tarjotaan perheille elämyksiä ja mahdollisuuksia. Ihan ilmaiseksi.

Plussat:

• Upea kohde maisemallisesti ja historiallisesti
• Hienot opasteet ja eripituisia reittejä, joista jokaiselle löytyy jotain
• Helposti saavutettavissa (kunhan kartan ottaa haltuunsa), Kajaaniin ei ole linnuntietä kuin muutamia kilometrejä
• Hieno esimerkki siitä, mitä kansalaisaktiivisuudella voidaan saada aikaan
• Luolat, pirunpellot, maisemat - aivan kuin olisimme siirtyneet toiseen maailmaan, jossa lapinnoitien rumpujen ääni kaikuu yli Oulujärven Ärjänsaareen

Miinukset:

• Reitti on vielä vähän kesken, mutta meitä se ei haitannut - alueella oli yllättävän paljon kulkijoita ja voin vain kuvitella, miten se vetää puoleensa kaupunkilaisia valmistuttuaan
• Paikoitellen kulkeminen oli hiukan hankalaa, joten ihan pienten lasten kanssa kannattaa varata aikaa

 Ps. Kun näin hienon kohteen löysimme ihan kotikonnuilta, ei tämä jäänyt viimeiseksi vierailuksi. Jopa joulukorttikuvat otettiin Akkovaarassa, vaikkakaan sukkahousuja ja saappaita emme normaalisti suosittelekaan matkavarusteiksi. Iso kiitos kuvaajalle (Timo Saarela).

Pps. Lisää reitistä Ylen uutisesta ja Koutaniemi-Vuoreslahti kyläyhdistyksen verkkosivuilta.

Maaginen aarrekartta - erilainen retkeilyopas

Jos jokin kirja syyhyttää sormia, kihelmöi iholla ja kutkuttaa selkäpiissä asti pelkkänä ajatuksena jo ennen julkaisupäivää, on se ollut Satumaarit Myllyniemen Maaginen aarrekartta. Tarinaretki 100 kainuulaiseen tarinapaikkaan yhdistää niin monta minulle rakasta ja tärkeää asiaa. Retkeilyn, historian, tarinat ja jo valmiiksi tutut kohteet Kainuussa. Odotukset olivat niin kovat kirjan julkistamisen aikaan, että mieleen hiipi jo epäilys. Mikään kirja tuskin voi täyttää sitä tuhansien toiveiden tynnyriä, jonka olin varannut kirjaa varten odottelemaan mieleni porstuaan.

Salakirjojen julkaisema kirja ei varsinaisesti ole retkeilykirja vaan erittäin arvokas kulttuurihistoriallinen teko, jossa yhdistyy aivan uudenlaisella tavalla tarinat ja retkeily. Eri historian kerroksiin ajoittuvat aarretarinat kuljettavat lukijaa pitkin Kainuuta ja tarkat koordinaatit mahdollistavat ihan oikeiden retkien tekemisen tarinoiden todellisiin kohteisiin. Toki kovin moni aarretarina ei aukene yhtään tarinan lukemista enempää paikan päällä ja ajatus Purolan kaupunginosaan tehtävästä kävelyretkestä palloilemaan jonkun asiasta tietämättömän omakotitaloasukkaan pihamaan kupeelle aihettaa lähinnä hämmennystä.

Potentiaalisia kohteitakin kirjassa toki on. Esimerkiksi Ärjän saareen, Kajaanin linnanraunioille, Akkovaaralle ja Manamansaloon voi helposti yhdistää tavallisen retken yhteyteen pienen aarreteemaisen historiaretken. Kaikki Kainuun kunnat ovat saaneet kirjassa omat tarinansa ja vaikka monessa tarinassa on aika vähän villoja, lähinnä vanhan kansan tarinoista jääneitä hataria muistikuvia, maalaavat ne kuitenkin kuvaa köyhästä kansasta, joka haaveili äkkirikastumisesta. Ja kun lauantain lottoarvontaa ei vielä ollut olemassa, loi toivoa köyhyyden ja taikauskon keskelle rikas tarinaperinne kätketyistä aarteista.

Koska itsekin ehdin aika monta aarretarinaa kuulla, kun aloin tallettamaan paikallishistoriaa, jäin kaipaamaan muutamaa kuulemaani karmivaa aarretarinaa kirjaan. Toisaalta kaikkien tarinoiden kerääminen on ihan mahdoton ajatuksenakin. Samoin hetkittäinen akateeminen tutkijalähestyminen puudutti, kun mieleni himoitsi vain aarteita kaivelemaan. Toisaalta tuskin minusta on yksiöisellä varsalla ratsastamaan yksiöistä jäätä pitkin kukon, kanan ja yksiöisen lapsen kanssa. Jää sekin lappalaisten aarre saamatta. Mutta Käkisaaressa asuessani olisin selvästi tarvinnut metallinpaljastimen, sieltä olisin saattany rantahiekasta hopea-aarteen löytää. Ja lopulta historiallisen kontekstin avaaminen ja kainuulaisen mentaliteetin ja historian kerrosten kuvailu tuo tarinoita entistä lähemmäs lukijaa.

Kirjan esittely Salakirjojen sivuilla.

Kaiken kaikkiaan kirja oli kaiken himoitsemisen ja odotuksen arvoinen. Taas on helppo antaa blogini nuotio-arvosanoilla täydet viisi tulistelupaikkaa. Ensikesänä tavoitteenamme on käydä edes yksi kulttuurihistoriallinen retki kirjan innoittamana.

Otteita tarinoista (Yle).

Pilpasen huiputus kruunasi retkeilypäivän

Perunkajärvi kutsui meitä heinäkuisena viikonloppuna marjaan. Toki ajatuksena oli tutustuttaa minut Rovaniemen eri osiin ja ulkoiluttaa läsnäolevaa nuorisoa samalla, kun keskimmäinen näytti Roihussa partiojamboreen tunnelmasta. Me kuitenkin lähdimme omalle jamboreellemme Perunkajärvelle mustikkaan ja hillametsälle.

Kesäauringon paahtamina ja melko väsyneinä ajoimme melkein onnemme ohi. Päätimme kuitenkin pysähtyä ohittaessamme Pilpasta. Porukan eräopas oli katsellut jo pidemmän aikaa vanhojen metsien suojelualueella sijaitsevaa terävää ja jyrkkäpiirteistä vaaraa. Siinä on jotakin taianomaista, kun se kohoaa selkeästi muuta maastoa korkeammalle jyrkkäpiirteisine rinteineen. Alueella on muinaisjäännöksiä, jotka on vieläkin maastosta löydettävissä. Pyyntikuopat kertovat siitä, että alueella on eletty ennenkin. Ja todennäköisesti muinaiset eränkävijät ovat pitäneet paikkaa jotenkin pyhänä. Sellainen olo tuli luonnonrauhassa Pilpasta tavoittelevalle retkueellemmekin.

Alueella ei ollut varsinaisesti maastoon merkittyä polkua vaan polku huipulle kuitenkin johti. Puhelimen gps-kartan avulla pidimme suunnan ja suuntasimme kohti huippua. Nousu oli välillä tosi jyrkkäkin ja varsinkin nuorimmaiselle nousu oli seikkailu. Mutta omanlaisensa poikakirjojen seikkailuhenki retkessämme oli - kohti edessä siintävää huippua ilman maastoon merkittyä reittiä. Näitäkin retkiä pitää olla.

Pilpasen huippu korvasi kuitenkin kaiken kapuamisen vaivan. Upeat maisemat Perunkajärvelle, läheisiin metsiin, soille ja kaukana siintäville pelloille olivat taianomaisia. Kuumana kesäpäivänä aina mukanamme olevat vesileilit tulivat tarpeeseen. Löysimme huipulta vanhan näköalatornin rakenteita ja voimme vain kuvitella, millaiset näkymät tornista on ollut ympäröivään luontoon.

Paluumatkalla pysähdyimme vielä marjaan - ja tietenkin tässä vaiheessa, pienimpien sankojen kanssa varustettuina löysimme parhaat marikot. No seuraavalla kerralla kunnon ämpäreiden kanssa!

Plussat:

• Upea, vähemmän tunnettu kohde
• Maisemat olivat mahtavia
• Marja-aikaan voi retkeen yhdistää helposti hyödyn
• Pyyntikuopat toivat mielissämme luomaamme Pilpasen tarinaan vielä uudenlaisen jännityksen

Miinukset:

• Pilpaselle ei kulkenut varsinaista reittiä ja autonkin jätimme vähän leveämpään tien kohtaan ja porkkasimme nuoren metsän läpi kohti polkuja
• Koska reittiä ei ollut, jyrkimmissä kohdissa ei tietenkään ollut mitään tukirakenteitakaan - ihan pienten kanssa tällaisia retkiä ei kannata tehdä
• Pilpasesta löytyi tosi vähän tarinoita historian hämärästä - ehkä meidän pitää vaan keksiä ne itse ;)

Hiidenportin kansallispuistossa seikkailemassa

Aivan uskomattomalta tuntuu, että Hiidenportin kansallispuisto oli meiltä käymättä, vaikka se sijaitsee kotimaakunnassa. Ehkä tässäkin on käynyt niin, että lähellä olevien kohteiden kanssa tulee ajatelluksi, että ehtiihän tuota... Hiidenportti on kuitenkin yksi niistä paikoista, joita ei kannata jättää väliin. Se tarjoaa koko perheelle niin monipuolisen kohteen ja erittäin vaihtelevan maaston. Maisemista puhumattakaan.

Koska olimme liikkeellä päiväretkellä työpäivän jälkeen, päädyimme hiukan lyhennettyyn reittiin. Lähdimme patikoimaan pohjoispuolelta Palolammelta ja heti harmittelimme, kun emme ottaneet uimavarusteita mukaan. Sen verran upeasti lampi auringonpaisteessa kimalteli. Patikoimme Hiidenportille, sieltä Porttilammen laavulle eväiden syöntiin ja Kovasinvaaran kautta takaisin Palolammelle. Reitti oli kahdelle aikuiselle oikein sopiva, mutta lasten kanssa kulkeminen olisi ollut hitaampaa. Korkeuserot olivat kovia, jyrkänteet paikoitellen jopa 20 metriä korkeita ja louhikkoista polkua kulkeminen vaatii lasten kanssa varovaisuutta ja aikaa.

Hiidenportti antoi meille parastaan syyskuisena iltapäivänä. Upeat värivaihtelut, soiden mosaiikki jyrkänteiden pohjalla, mahtavat louhikot ja kalliojyrkänteet, metsälammet, Kovasinvaaran niittymaisemat sekä Palolammen harjut saivat ihmettelemään, kuinka pienelle alueelle voikin mahtua niin paljon erilaista nähtävää. Paikalla oli yllättävän paljon muitakin patikoijia vaan rauhassa erämaaluonnosta sai silti nauttia - polun varsilla ei ollut ruuhkaa.

Hiidenportissa luonnon vaihteluiden lisäksi myös historia näkyi vahvasti erilaisissa kerroksissa. Jääkauden jäljet näkyivät rotkomaisissa maisemissa, mutta myös tervanpolton jälkiä oli nähtävissä. Kovasinvaaralla näkyi maatalouden jälkiä rehevöityneellä niityillä ja kivijaloissa. Ja ehkä rotkon laitaa kävellessään voi kuvitella näkevänsä vilauksen hiidestäkin, joka tarinoiden mukaan pakeni kristinuskoa karjansa (susien, karhujen, ahmojen ja ilvesten) kanssa Hiidenportin rotkoon. Tai kenties mielikuvitus vie vielä kauemmas, aikaan jolloin hiidessä palvottiin muinaisia metsänjumalia.

Kaiken kaikkiaan Hiidenportti nousi retkikohteidemme listalla kärkikohteiden joukkoon. Vaikka sitä ei voi kehua helposti saavutettavaksi, koska pieniä teitä saa ajella useamman kymmenen kilometriä Sotkamon keskustastakin, on se vaivan väärti. Hyvin merkityt reitit, upeat maisemat ja historialliset maiseman kerrokset saavat kaikenikäiset retkeilijät lumoihinsa.

Plussat:

• Upeat maisemat, monipuolinen maisema ja vaihteleva luonto
• Hieno opastus erilaisissa kohteissa
• Reitit hyvin merkitty maastoon
• Palolammella hieno uintipaikka ja tulistelupaikat olivat maisemallisesti upeissa kohteissa

Miinukset:

• Haasteellinen pienille lapsille, korkeuserot ovat suuria
• Välillä polut jopa hiukan vaarallisia
• Ei kovin helposti saavutettava, kohteeseen päästäkseen on tultava omalla autolla kymmeniä kilometrejä pieniä teitä pitkin

Pienen pojan elämää - kummituskämppä ja ihmeelliset polunpäät

Ihan kaikkia reissuja ei kannata tehdä väkisin koko porukalla vaan jakautua alajaostoiksi. Näin teimme Saariselällä. Eräopas lähti teinien kanssa huiputtamaan Iisakkipäätä ja minä jäin 6-vuotiaan kanssa seikkailemaan. Seikkailun ideana oli tehdä lähimaastossa ihan mitä mieleen juolahtaa. Ja siihen Saariselän lähireitit sopivat oikein mainiosti.

Aloitimme retkemme Kummituskämpältä. Retkeilyreittien aloituspisteeltä kämpälle on vain noin 300 metriä. Karvaselässä alunperin ollut kummituskämppä on siirretty Saariselälle ja tarina kertoo, että kummitus siirtyi vanhan postipolun taukotuvan mukana Saariselälle. Mene ja tiedä, ainakin poikaa pelotti kämpän hämärä hiljaisuus niin paljon, ettei kämpässä ehditty sen enempää yliluonnollisia olentoja etsiskellä. Pihapiirissä oli mukava kammi sekä kota ruuanlaittoa varten. Parasta oli kuitenkin puron varrelta lähtevä polku. Ja mikä 6-vuotiasta voikaan kiinnostaa enempää kuin polku, jonka päätepistettä ei tunneta. Matkaan siis!

Pienen polun vartta seuratessamme kävimme tutustumassa lähiluontoon ja päädyimme lopulta tunturikappelin pihaan. Palasimme takaisin ja jatkoimme patikointia läpi Saariselän 1,7 km lähireitin. Kiipesimme ylöspäin, pysähdyimme lähes tunniksi leikkimään kivikkoon ja etsimään luonnon ihmeita. Äiti taas istui kivellä ja antoi Urho Kekkosen kansallispuiston rauhan hiipiä sisimpään. Loma eikä kiire mihinkään.

Saariselän alueella lähireitistö on todella mielenkiintoinen ja täynnä kohteita, joissa on kiva lapsen kanssa piipahtaa. Retkiä ei tarvitse ylimitoittaa pituudeltaan ja raskaudeltaan. Aina ei matkaa mitata kilometreissä vaan kokemuksissa, jotka lapsi itse saa suunnitella ja päättää. Näin tällä kertaa ja siksi retki oli yksi kesän ikimuistoisimmista sekä äidille että 6-vuotiaalle, jolla oli aikaa leikkiä, tutkia ja selvittää päättymättömien polkujen salaisuuksia. Saariselän lyhyet reitit on maastoon hyvin merkattu ja niiden varrella on useita taukopaikkoja. Helppoja ihan pienekin lapsen kanssa tai aloittelijoille. Tämän helpommin upeaa luontoa ei enää alueella voi kokea.

Lopuksi päätimme retkemme kirkkoon, joka on ainakin kesäaikana auki matkalaisille vuorokauden ympäri. Katselimme luonnon muovaamaa alttaritaulua eli tunturikappelin suuria alttarin takaisia ikkunoita, kun tuttua vipinää alkoi näkymään taulussa. Sieltä muu porukka saapuikin Iisakkinpään huiputuksesta ja kutsuimme heidät kirkkoon hetkeksi istahtamaan. Ja saatiinhan siinä nauttia hetki kirkkomusiikistakin porukan pianistin soittaessa meille pieniä pätkiä ja muiden yhtyessä laulantaan. Saariselän tunturikappelia ei kannata unohtaa, kun miettii mukavia ja ilmaisia käyntikohteita lasten kanssa Saariselän alueella.

Laanilassa savotan ja kullanhuuhdonnan mailla

Laanila sijaitsee vain muutaman kilometrin Saariselästä etelään ja on oivallinen retkikohde lapsiperheelle kesäaikanakin. Laanilan savottakahvilassa on tarjolla paitsi savottahistoriaa museossa myös herkullisia leivonnaisia, virvokkeita ja keittolounasta. Söimme viisihenkisellä porukalla keittolounaan (Inarijärven siikakeittoa tai jauhelihakeittoa) ja ruoka oli niin hyvää, että varmasti tulemme Laanilaan ruokailemaan toistekin. Hyvää ja halpaa - harvoin sellaiseen törmää, vaan Laanilassa kyllä.

Laanilan savottakahvilan ympäristö oli myös todella mielenkiintoinen. Alueella oli paljon opasteita mm. historiallisesta Ruijan tiestä, joka on aikanaan kulkenut Laanilan läpi sekä partisaanien hyökkäyksestä. Savottakahvilan piha-alueelta löytyi keinujen lisäksi ihana lampi ja pieniä puroja, jotka kutsuivat lapsia leikkimään. Pihasta lähti myös mielenkiintoisia patikkareittejä, joista valitsimme Prospektorin kesäreitin, koska lapset olivat mukana ja takana oli kaikilla jo useita patikointipäiviä. Mittaa reitille olisi tullut noin 2 km ilman harhaan kävelyä, joka nosti meillä reitin pituutta jonkin verran. 

Normaalisti meille todella harvoin tapahtuu harhaan patikointia, mutta Laanilan alueella kartat eivät enää täysin pitäneet paikkaansa uusien teiden ja uudisrakentamisen vuoksi. Niinpä Prospektorin reitin alkupäätä piti etsiä kartan ja kompassin kanssa jonkin aikaa. Lopulta tajusimme, että pieni kärsivällisyys olisi auttanut - olimme alunperin olleet lähes aloituspisteessä, mutta emme uskoneet lopulta itseemme tarpeeksi.

Prospektorin lenkki oli helppoa maasto ja vaikka maisemat eivät järin kummoisia matkalla olleet, oli päätepiste sitäkin mielenkiintoisempi. Luttojoen varrella olevaan kallioon tehtiin vuosina 1902-1904 yli 50 metriä syvä kaivoskuilu. Kaivoskuilun päälle on rakennettu uudelleen tupa ja kuilusta voi edelleen kuulla työn äänet ja työmiesten voihkeen. Hiukan jopa aavemaista, mutta mielenkiintoinen pala pohjoista historiaa.

Laanilasta lähtee myös mielenkiintoinen vajaan 8 km pituinen kultareitti eikä kävellen siirtyminen Saariselällekään ole montaa kilometriä. Laanila onkin todella mielenkiintoinen kohde poikettavaksi Saariselän matkailijalle. Liian usein näistä jännittävistä kohteista vain ajaa ohi. Laanilassa on myös kultaan liittyvää ohjelmapalvelutoimintaa ja mahdollisuus majoittua edullisesti savottakämpässä. 

Budjetti:

• Viiden hengen keittolounas 33 €
• Kahvit/limsat ja kahvileivät koko porukalle 20 €

Plussat:

• Savottakahvilassa hyvät ruoat ja kahvileivät edulliseen hintaan, pihalla on katseltavaa ja touhuttavaa lapsille
• Savottamuseo kahvilan yhteydessä mukava lisä kokonaisuuteen
• Helposti saavutettava Saariselältä sekä pyörällä, hiihtäen että kävellen
• Prospektorin reitti sopii hyvin lapsiperheelle ja kaivos on jännittävä kohde kaikenikäisille

Miinukset:

• Alueen opastus oli jo aikansa elänyt, tienvarren opastustaulut olivat kuluneet jo melko huonoon kuntoon
• Uudisrakentaminen ja tielinjaukset hankaloittivat reittien hahmottamista maastosta

Tankavaaran kultakylän taikapiirissä

Yksi kahden Saariselällä viettyn kesäloman aikana eniten positiivisesti yllättäneistä kohteista on ehdottomasti Tankavaaran kokonaisuus. Tankavaaran helmi on kultakylä, joka ei ajatuksena vuosi sitten kovin paljoa kiehtonut. Kultakylä ei kuulostanut kovin kiehtovalta, mutta lumosi meidät lopulta täysin. Osittain tämän vuoksi blogikirjoituskin aiheesta on jäänyt, sillä pelkkä museomainos tuntuu riittämättömältä kuvaamaan sitä monipuolisuutta ja mielenkiintoista tarjontaa, jota Tankavaarassa riittää.

Museo kuulostaa tylsältä, Tankavaara on ennemminkin monipuolinen kunnianosoitus erikoiselle elämäntavalle ja toiminnallinen aktiviteettikohde, jossa kulta on pääosassa. Ja muovisia puitteita on koetettu välttää ja keskittyä aitoihin kokemuksiin.

Tankavaara museo jakautuu kahteen osaan: Lapin ja Tankavaara alueen kullankaivuuhistoriaan ja maailman eri kolkissa kaivettuun kultaan. Museosta löytyi myös mukava leikkisoppi lapsille ja pieni "kullankaivajan käytävä", jonne oli mukava ryömiä leikkimään samalla, kun isommat tutustuivat mielenkiintoisiin tarinoihin ja historiaan. Kultamuseossa on myös melko suuri ulkoalue, jossa on kullankaivuuseen liittyviä rakennuksia ja koneita sekä kattava mineraalinäyttely. Lisäksi Kultamuseosta löytyy huuhtomo, jossa voi kokeilla kesäkaudella kullanhuuhdontaa.

Kultamuseossa on niin paljon nähtävää, ettei päivä meinaa millään riittää. Ja kun Kultamuseon tarjontaan lisää Tankavaaran kultakylän palvelut, ollaan paikassa, johon kannattaa palata. Kultamuseon vieressä sijaitsee siis Tankavaara kultakylä, josta löytyy Wanha Waskoolimies ja Wild West Saloon. Elokuvakylän kulissien keskeltä löytyvä lännenhenkinen ravintolakokonaisuus hurmasi erityisesti lapset. Lapinlisällä maustettu lämminhenkinen ja lännenelokuvista ammentava ravintola sisältää niin paljon katseltavaa, ettei ruualla ole mikään kiire. Annokset ovat suuria ja herkullisia. Hampurilaisia inhoavat lapseni suostuvat syömään hampurilaisaterian ainoastaan Wanhassa Waskoolimiehessä. Siellä kuulemma loistolounas on vain hampurilaisen muotoon naamioitunut.

Tankavaaran kultakylä tarjoaa myös aktiviteetteja ulkohuuhtomossaan ja sieltä voi ostaa aktiviteettipäivän erilaisilla mausteilla koko perheelle. Me päädyimme kuitenkin viettämään päivän valtauksella Vuotsossa, mutta Team Deadwoodin kautta olisimme sateisella säällä päässeet huuhtomaan Kultakylään. Yhteistyötä siis ainakin tässä suhteessa tehdään. Tankavaarassa järjestätään vuosittain kullanhuuhdonnan SM-kisat ja niiden aikana satuimme paikalle myös vuonna 2015. Uskomaton tapahtuma, mutta Tankavaaran kultakylä toimii aktiivisesti muutenkin tapahtumien ja ohjelmapalveluiden järjestäjänä. Erityinen kohde alueella oli ns. elokuvakulissi, jossa pääsi kävelemään kultaryntäyksen aikaisen lännenkaupungin kaduilla. Ehkä tässä oli se Roope Ankan Yokon, johon olemme niin kovasti ihastuneet.

Budjetti:

• Kultamuseon pääsymaksu perhelipulla 22 €, emme ostaneet huuhdontaa (8-10 €/hlö) 
• Kultakylässä matkamuistot 15 €, ruokailu 50 €

Plussat:

• Hieno ja monipuolinen kokonaisuus, joka ainakin meihin iski ihan solutasolle
• Alueella kuluu helposti useampikin päivä, mutta varmasti koko perheelle on puuhaa ainakin yhdeksi päiväksi
• Kulta ei tunnu varmasti tylsältä aiheelta enää Tankavaara jälkeen
• Samalla alueella on kolme erilaista kokonaisuutta: Tankavaaran luontokeskus, Tankavaaran Kultamuseo ja Tankavaaran Kultakylä - lisäksi ohjelmapalveluita tarjolla

Miinukset:

• Tankavaaran ajattelisi olevan kokonaisuus, josta löytyisi selkeä aluekertta ja kuvaus kokonaisuudesta vaan näin ei ole. Vieras joutuu seikkailemaan ja etsimään, mitä mistäkin löytyy.
• Vieraan on vähän hankala ymmärtää, milloin ollaan Kultakylän ja milloin Kultamuseon alueella - opasteet olivat siis melko sekavat

Ps. Kartta Tankavaaran alueesta auttaa hiukan hahmottamaan kokonaisuutta.