Sivut

tiistai 24. toukokuuta 2016

Suunnistaen metsät tutuiksi

Suunnistaminen on periaatteessa ollut mielestäni aina kivaa. Luonnossa liikkuminen yhdistettynä rastin löytymisen jännitykseen on oikein koukuttava ajatus. Hiukan intoa on kuitenkin varjostanut pieni keskittymiskyvyn puute (olen aina luullut, että nopeus korvaa älyn ja juossut ryminällä ja noin-suuntimella). Lisäksi kompassin lukeminen on edelleen yhtä hankalaa kuin oikeinkirjoitus. Opettajana kyllä osaan vaan kun haluaisin nopeasti tuloksia, enkä tuhrata aikaa tarkastamiseen... Kysehän ei varmaankaan ole kuin motivaation puutteesta, sillä lapsikin sen osaa. Ainakin meillä nykyään, sillä 6-vuotias osoitti niin suurta mielenkiintoa ilmansuuntia, kompasseja ja suunnistusta kohtaan, että etsiskelimme pojalle suunnistuskoulun. Ja eikun matkaan.


Kajaanin suunnistajat järjestivät Kajaanissa Hippo-suunnistuskoulun, joka oli jopa ilmainen. Nykyään kuulee todella usein, ettei lasten kanssa voi harrastaa liikuntaa, koska kaikki maksaa. Tämä vinkki kannattaa siis tosissaan laittaa korvan taakse, sillä kyseessä on ainakin näin leikkimielellä harrastettuna erittäin perheystävällinen ja edullinen laji. Poika ilmoitettiin siis mukaan ja siellä puraisi suunnistuskärpänen ihan tosissaan. Kotona lapsi selitti tohkeissaan karttamerkkejä ja sai äidin uuden puolison melkein itkemään onnesta. Intohimoiselle (entiselle) suunnistajalle kun oli hiukan harmi, että retkeilyinnostani huolimatta suunnistaminen ei minua ainakaan ensimmäisellä kerralla kovin koukuttanut.


Koska suunnistuskoulu oli niin mieluinen kokemus, päätimme testata iltarasteja (oikealta nimeltään kuntorastit). Kun vielä huomasimme, että äidin työpaikalla olisi sopivasti sekä rastit että RR-rata, päätimme rohkaistua ja lähteä seikkailemaan. Ja mikä taas parasta, alle 12-vuotiaille sekä kartta että emit-kortin vuokra olivat ilmaisia. Tätä siis kannattaa mainostaa paitsi koko perheen oivallisena ulkoilumuotona, myös erittäin hyvänä tapana liikkua edullisesti ja samalla kuitenkin ohjatusti.

 

Niinpä ilmoittauduimme ja lähdimme kohti rataa. Emit-kortti ja leimasin motivoi 6-vuotiasta tekniikasta kiinnostunutta ryntäämään silmät riemusta loistaen kohti rasteja. Kumman hyvin poika luki karttaa, bongasi polut, risteykset, suuret kivet ja purot. Rastien löytymistä olisi auttanut merkattu reitti metsässä vaan seikkailija meissä voitti ja menimme ihan kartan pohjalta. Kosteikot ja tiheät taimikot eivät meitä hidastaneet, kun rastien himo meitä liikutti. Hiki tuli äidilläkin ja 46 minuutin paikkeilla meille rauhallisesti kierrelleille lopulta emit näytti aikaa. Selvisimme perille joutumatta hukkaan ja leimaamatta vääriä rasteja. Voittajina siis ja ehkä minunkin täytyy myöntää, että hauskaahan se oli. Jopa melkein syntisen hauskaa.

Rohkeasti siis mukaan vaan. Jos tämä äiti ei osannut edes oman työpaikkansa parkkipaikalla hahmottaa kartalta missä ollaan, ei vanhempien taitotason tarvitse olla huikeaa. Tärkeintä on liikunnan ilo ja yhdessä tekeminen. Ja kuten poikani totesi: "Tässä vaiheessa tämä on hauskaa sinun kanssasi ja sitten kun alat hidastaa matkantekoa, pyydän mestarisuunnistajan mukaan." Joten pitänee koettaa parantaa kuntoa, että edes saan juostua perässä - muuten perheen eräopas eli mestarisuunnistaja ryövää lopullisesti minulta tämän liikunnan ilon lapsen kanssa ;)


Sanastoa ensikertalaisille lähes ensikertalaisen kertomana:

Kuntorastit - kaikille avoimia tapahtumia, joissa voi valita eri tasoisista radoista itselleen sopivan. Maksu on lähinnä muutamia euroja, joka koostuu emit-kortin vuokrasta ja karttamaksusta. Ja Kajaanissa ainakin alle 12-vuotiaat ilmaiseksi.
Emit-kortti- mukaan otettava laite, joka leimataan ilmoittautumisvaiheessa, lähdössä, rasteilla ja maalissa käyttämällä sitä leimasimessa.
RR - Rastireitti on lapsille suunnattu rata, jossa valkoinen nauha kulkee maastossa ja auttaa reitin löytämisessä rastilta toiselle. Nauha ei kuitenkaan kulje aina parasta reittiä vaan motivoi kartanluvun opetteluun.

maanantai 23. toukokuuta 2016

Huima Hepoköngäs ja valkeat vedet

Jo toisen kerran blogin historiassa kävimme retkellä Hepokönkäällä. Yksi Suomen suurimmista vesiputouksista ansaitsee kuitenkin useamminkin postauksen, varsinkin näin isojen vesien aikaan. Hepoköngäs on siis Puolangalla sijaitseva vesiputous, joka on 18 metrin vapaalla pudotuksella huikea nähtävyys ja ehdottomasti useammankin käyntikerran väärti. Varsinkin kun putoukselle tarvitsee kävellä vain vajaa kilometri ja reitti sopii lastenvaunujen ja pyörätuolin kanssa liikuttavaksi, on kyseessä ehdottomasti koko perheen käyntikohde.


Teimme miehitykseltään hiukan normaalisti poikkeavan reissun, sillä tyttäret lähtivät katsomaan Kajaanin kaupunginteatteriin Tuntematonta sotilasta (joka ansaitsisi ihan oman postauksensa, jos tämä olisi retkeilyblogin sijaan teatteriblogi). Niinpä lähdimme 6-vuotiaan juniorin kanssa päiväretkelle. Aivan huikean aurinkoinen toukokuun päivä helli meitä kun saavuimme aika monen muunkin retkeilijän tavoin Hepokönkäälle. Reitti oli helppokulkuista ja könkään huipulla kalliot kutsuivat seikkailemaan - tosin omalla vastuulla ja hiukan vaaroja uhmaten. Sen verran isoja pudotukset könkään juurelle olivat.


Seikkailtuamme könkään päällä patikoimme ihanaan vanhaan metsään rakennettua reittiä pitkin könkään juurelle, jossa kuohuva vesi muodosti vesipisaroiden sumun kosteana kasvojamme hellimään. Ranta oli täynnä kuohujen pyöreiksi hiomia kiviä ja tarjosi lapsille ja aikuisille taianomaisen ympäristön leikkimiseen ja luonnon ihmeistä nauttimiseen.



Nautittuamme luonnosta suuntasimme kulkumme melkein parkkipaikan vieressä sijaitsevaan Hepokönkään kahvilaan. Kahvilan tarjonnassa oli pientä purtavaa vaan ennen kaikkea myös karttoja ja alueopasteita. Lisäksi pihamaalta löytyi penkkejä ja katoksia eväiden syöntiin, nuotiopaikka sekä hiekkalaatikko lapsille. Nautimme omista eväistä ja munkista, jonka mursimme ja jaoimme hyvällä mielellä könkään rauhasta vielä nauttien.



Ja sitten kuukkeli, kuuskiainen, tuli meitä tervehtimään. Ennen uskottiin, että metsämiehen sielu kulkisi linnun hahmossa miehen kuoltua. Kuukkelin ilmestyessä nuotiolla uskottiin tuovan onnea mukanaan. Ja meille kuukkeleita tuli kaksin kappalein, lehahti tervehtimään eväiden syöjiä vanhan metsän suojista kukertaen, tervehtien ja melkein kädelle istuen. 

Kuukkeliin on liitetty menneinä aikoina paljon uskomuksia. Tästä kertoo jo kuukkelin eri nimien kirjokin; kuuskilainen, kuuksikas, kuuhkilainen, korpinärhi, leppäkuuhinkainen, ryssänpyy... Taigametsävyöhykkeellä eläville suomensukuisille kansoille kuukkeli on ollut pyhä sielunlintu, jonka hahmoon metsästäjät kuolemansa jälkeen asettuvat. (www.kuukkeli.com)

Kiitos kun meitä tervehdit, pohjoisen taianomainen lintu. "Elämä on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan." [Tove Jansson]

 

lauantai 7. toukokuuta 2016

Matka Salpalinjalle

Törmäsimme kirjaan "matka Salpalinjalle - Opas itsenäisen Suomen tärkeimmälle puolustuslinjalle" vieraillessamme Joensuun bunkkerimuseossa. Kahvilassa oli esittelykappale kirjasta ja pikaisen selailun jälkeen kirja lähti ostoslistalle. Retkemme ovat usein suuntautuneet erilaisille historiallisille kohteille ja Salpalinja on yksi niistä kiinnostavimmista. Salpalinja on yhä Suomen historian suurin rakennustyömaa. Sitä oli tekemässä enimmillään 35 000 miestä keväällä 1941 ja heitä muonittamassa oli 2 000 lottaa. Salpalinja, viralliselta nimeltään Suomen Salpa, oli Talvisodan jälkeen vuosina 1940–1941 ja 1944 Suomen itärajan läheisyyteen Virolahdelta Savukoskelle rakennettu puolustuslinja.





Kirjassa kiehtoi ennenkaikkea selkeä rakenne, hyvät ohjeet kohteisiin saapumisesta, kartat ja napakat esittelyt. Teokseen oli valittu 60 kohdetta Salpalinjalta aina etelästä Haminan ja Virolahden kohteista Savukosken pohjoisimpaan pisteeseen asti ja se tarjoaa mielenkiintoisia käyntikohteita itäiseen Suomeen suuntautuville reissuille. Kirjan avulla on löytynyt uutta tieto tutuista kohteista ja retkiemme ohjelmaan on noussut kokonaan uusiakin paikkoja. Kirja on helposti matkaan otettavan kokoinen ja sisältää kaikista kohteista maastokartan. Osittain vuonna 2005 julkaistu teos on jo vanhentunut, esimerkiksi Savonlinnan Purnuvuoren osalta tekstistä ja kuvista puuttui maininta paikalle tuodusta entisöidystä ilmatorjuntatykistä. Joka tällähetkellä on selkeästi kohteen yksi mielenkiinntoisimmista nähtävyyksistä.


Kirja on kuitenkin ehdoton hakinta Salpalinjaa kiertäville. Kohdekuvaukset ja autenttiset valokuvat tuovat syvyyttä kohteisiin tutustuttaessa. Jos nostavat aivan uusia kohteita pysähdyspaikoiksi ja päiväretkien kohteiksi. Ihan kaikkia mielenkiintoisia kohteita työryhmä ei ole kirjaan nostanut ja esimerkiksi Savonlinnassa pappani sotahistoriapolkue kulkiessamme jopa Purnuvuorta mielenkiintoisemmaksi kohteeksi nousseet Kongosaaren luolastot puuttuvat kokonaan. Tavoitteena ei kuitenkaan liene esitellä kaikki mielenkiintoisia kohteita vaan nostaa esille maantieteellisesti kattavasti esiin Salpalinjan erikoisuus, massiivisuus ja merkitys Suomen historiassa. 




Kirja on valikoimissa muutamissa verkkokaupoissa ja hinta on 28-31 €. 184 sivuisesta, 60 kohdetta esittelevästä kirjasta kohtuullinen hinta.





torstai 5. toukokuuta 2016

Parasta retkeilyä - lähimetsässä leikkimistä

Metsä tekee lapselle hyvää. Tutkimusten mukaan metsässä liikkuminen vähentää stressiä, lisää vastustuskykyä ja kehittää lapsen motoriikkaa. Ennen kaikkea se kuitenkin kehittää mielikuvitusta ja tarjoaa elämyksellisen ympäristön leikkiin.

Joten tuntuu hyvältä palata pitkän opiskelutauon jälkeen blogin pariin juuri tällaisella lähimetsä-kirjoituksella. Retkeilyn ei tarvitse olla hankalaa, kallista tai suurta suunnittelua vaativaa. Itse asiassa omasta lapsuudestankin muistan päällimmäisenä ikimuistoiset kesäpäivät lähimetsässä majaa rakentaen.


Rakennetaan, rakennetaan,
rakennetaan majaa.
Tavoitellaan, tavoitellaan
taivaan sinistä rajaa.
Puiden rungot seiniksi,
seinien päälle katto.
Risut ensin ristiin, rastiin,
sitten sammalmatto.
[Eppu Nuotio]




 Ja tämä oli ihanan lämpimän kesäpäivän teemana Lapissa. Meillä on pieni luiska omaa metsää talon vieressä, josta lapset innostuivat raivaamaan ylimääräisiä taimia puuston alta. Metsästä löytyi myös ohutta rankaa ja kas. Pienen askartelun ja vesomisen jälkeen pojalla oli täydellinen pesä metsäleikkejä varten. Lapsuuden parhautta!




Onnellinen lapsuus on salainen puutarha,
täynnä katoamatonta kauneutta,
aamukastetta, lintujen laulua,
kukkien tuoksua, puiden huminaa,
valoa ja varjoja.

Ja saatiinhan me maja muillekin pihan asukeille. Rekisteröimme uudet pöntöt (joilla korvasimme vanhat, jo vähän huonokuntoiset) Miljoona linnunpöntöä -kampanjaan. Ja illasta 6-vuotiaan retkeilijän aika kuluikin pikku kiikareiden ja tarkakiluvälineiden kanssa ikkunassa. Kukahan sinne muuttaakaan!


Ps. Aivan huikea hankinta 6-vuotiaalle oli Lintututkija-kirja puuharepussa. Mukana oli mm. pienet kiikarit, muistilehtiö, opaskirja tehtävineen, tarroja ja kenttäoppaita. Suosittelen lämpimästi. Edullisesti saa luonnosta paljon enemmän irti.