Hanki hohtava alla - umpihankihiihtäjän kirja

Umpihankihiihtäjän kirja ei vättämättä olisi ihan ensimmäinen teos, johon tarttuisin ellei kirjailijana olisi Jouni Laaksonen. Sunnuntaihiihtelijällä, peruskoulun liikuntatuntien verenmaun vasta suusta huuhdelleella bloggarilla kun ei omakohtaista kokemusta umpihankihiihdosta ole. Kiinnostusta kuitenkin sitäkin enemmän, onhan perheen nuoriso-osasto innostunut hiihdosta ja talviimme on alkanut kuulumaan myös hiihtäen tehtyjä retkiä. Kirjailijan nimi sai kuitenkin tarttumaan aihealueeltaan vähän vieraampaan teokseen. Enkä pettynyt.

Laaksosen kirjoissa on hienolla tavalla koottu aihealueiden ympärille paljon muutakin kuin kirjojen nimistä voisi päätellä. Umpihankihiihdon kirjassa tämä korostuu. Kirjasta jäi ennen lukemista jotenkin vahvasti mieleen viite umpihankihiihdon MM-kisoihin, jota toki kirjassa käsitellään yhden luvun verran. Pääpaino on kuitenkin retkeilyssä. Kirja on todella monipuolinen kattaus umpihankihiihdon erilaisista ulottuvuuksista aina varusteista reitistöihin ja eläinten jäljistä historiaan. Vaikkei koskaan suksille nousisikaan, tarjoaa tämä tuhti lukupaketti hienon nojatuolimatkan hankien keskelle pohjoisen talviseen luontoon. 

Kirja on myös visuaalisesti erittäin kauniisti toteutettu. Arthousen julkaisema kirja on tyylikkäästi taitettu, Laaksosen kuvat ovat kauniita ja taiton ansiosta kirjaa on miellyttävä lukea. Jotenkin myös koko viehättää - kirja on kooltaan hiukan tavallisuudesta poikkeava ja siinä kuvat pääsevät oikeuksiinsa. 349 sivua tarjoaa varmasti jokaiselle talviretkeilystä kiinnostuneelle mielenkiintoista luettavaa. Ensimmäinen ajatus kirjaa katsellessani olikin, että tämä sopisi tosi hienosti myös lahjaksi.

Kirja saa Arctic Spellin nuotio-arvosanoin täydet viisi tulistelupaikkaa. Upea teos sekä sisällöltään että ulkoilmeeltään.

Faktahommissa - Kirjalla kuntoon! -sarjassa haastateltavana Jouni Laaksonen.

Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,

kun hanki on hohtava alla,

kun taivas kirkasna kaareutuu -

mut hauskempi hiihtää, kun ruskavi puu

tuul’ ulvovi, polku on ummessa

ja tuisku on taivahalla.

Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,

kun ystävä häll’ on myötä,

kun latu on aukaistu edessään -

mut parempi hiihdellä yksinään,

tiens’ itse aukaista itselleen

ja yksin uhmata yötä.

Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,

kun tietty on matkan määrä,

kun liesi viittovi lämpöinen, -

mut sorjempi, uljaampi hiihtää sen,

joka outoja onnen vaiheita käy

eikä tiedä, miss’ oikea, väärä.

Ja hyvä on hiihtäjän hiihdellä,

kun riemu on rinnassansa,

kun toivo säihkyvi soihtuna yöss’ -

mut käypä se laatuun hiihtää myös

hiki otsalla, suurissa suruissa

ja kuolema kupeellansa.

[Eino Leino]