Sivut

maanantai 17. lokakuuta 2016

Pilpasen huiputus kruunasi retkeilypäivän

Perunkajärvi kutsui meitä heinäkuisena viikonloppuna marjaan. Toki ajatuksena oli tutustuttaa minut Rovaniemen eri osiin ja ulkoiluttaa läsnäolevaa nuorisoa samalla, kun keskimmäinen näytti Roihussa partiojamboreen tunnelmasta. Me kuitenkin lähdimme omalle jamboreellemme Perunkajärvelle mustikkaan ja hillametsälle.


Kesäauringon paahtamina ja melko väsyneinä ajoimme melkein onnemme ohi. Päätimme kuitenkin pysähtyä ohittaessamme Pilpasta. Porukan eräopas oli katsellut jo pidemmän aikaa vanhojen metsien suojelualueella sijaitsevaa terävää ja jyrkkäpiirteistä vaaraa. Siinä on jotakin taianomaista, kun se kohoaa selkeästi muuta maastoa korkeammalle jyrkkäpiirteisine rinteineen. Alueella on muinaisjäännöksiä, jotka on vieläkin maastosta löydettävissä. Pyyntikuopat kertovat siitä, että alueella on eletty ennenkin. Ja todennäköisesti muinaiset eränkävijät ovat pitäneet paikkaa jotenkin pyhänä. Sellainen olo tuli luonnonrauhassa Pilpasta tavoittelevalle retkueellemmekin.


Alueella ei ollut varsinaisesti maastoon merkittyä polkua vaan polku huipulle kuitenkin johti. Puhelimen gps-kartan avulla pidimme suunnan ja suuntasimme kohti huippua. Nousu oli välillä tosi jyrkkäkin ja varsinkin nuorimmaiselle nousu oli seikkailu. Mutta omanlaisensa poikakirjojen seikkailuhenki retkessämme oli - kohti edessä siintävää huippua ilman maastoon merkittyä reittiä. Näitäkin retkiä pitää olla.


Pilpasen huippu korvasi kuitenkin kaiken kapuamisen vaivan. Upeat maisemat Perunkajärvelle, läheisiin metsiin, soille ja kaukana siintäville pelloille olivat taianomaisia. Kuumana kesäpäivänä aina mukanamme olevat vesileilit tulivat tarpeeseen. Löysimme huipulta vanhan näköalatornin rakenteita ja voimme vain kuvitella, millaiset näkymät tornista on ollut ympäröivään luontoon.


Paluumatkalla pysähdyimme vielä marjaan - ja tietenkin tässä vaiheessa, pienimpien sankojen kanssa varustettuina löysimme parhaat marikot. No seuraavalla kerralla kunnon ämpäreiden kanssa!

Plussat:

  • Upea, vähemmän tunnettu kohde
  • Maisemat olivat mahtavia
  • Marja-aikaan voi retkeen yhdistää helposti hyödyn
  • Pyyntikuopat toivat mielissämme luomaamme Pilpasen tarinaan vielä uudenlaisen jännityksen
Miinukset:
  • Pilpaselle ei kulkenut varsinaista reittiä ja autonkin jätimme vähän leveämpään tien kohtaan ja porkkasimme nuoren metsän läpi kohti polkuja
  • Koska reittiä ei ollut, jyrkimmissä kohdissa ei tietenkään ollut mitään tukirakenteitakaan - ihan pienten kanssa tällaisia retkiä ei kannata tehdä
  • Pilpasesta löytyi tosi vähän tarinoita historian hämärästä - ehkä meidän pitää vaan keksiä ne itse ;)

lauantai 1. lokakuuta 2016

Hiidenportin kansallispuistossa seikkailemassa

Aivan uskomattomalta tuntuu, että Hiidenportin kansallispuisto oli meiltä käymättä, vaikka se sijaitsee kotimaakunnassa. Ehkä tässäkin on käynyt niin, että lähellä olevien kohteiden kanssa tulee ajatelluksi, että ehtiihän tuota... Hiidenportti on kuitenkin yksi niistä paikoista, joita ei kannata jättää väliin. Se tarjoaa koko perheelle niin monipuolisen kohteen ja erittäin vaihtelevan maaston. Maisemista puhumattakaan.


Koska olimme liikkeellä päiväretkellä työpäivän jälkeen, päädyimme hiukan lyhennettyyn reittiin. Lähdimme patikoimaan pohjoispuolelta Palolammelta ja heti harmittelimme, kun emme ottaneet uimavarusteita mukaan. Sen verran upeasti lampi auringonpaisteessa kimalteli. Patikoimme Hiidenportille, sieltä Porttilammen laavulle eväiden syöntiin ja Kovasinvaaran kautta takaisin Palolammelle. Reitti oli kahdelle aikuiselle oikein sopiva, mutta lasten kanssa kulkeminen olisi ollut hitaampaa. Korkeuserot olivat kovia, jyrkänteet paikoitellen jopa 20 metriä korkeita ja louhikkoista polkua kulkeminen vaatii lasten kanssa varovaisuutta ja aikaa.


Hiidenportti antoi meille parastaan syyskuisena iltapäivänä. Upeat värivaihtelut, soiden mosaiikki jyrkänteiden pohjalla, mahtavat louhikot ja kalliojyrkänteet, metsälammet, Kovasinvaaran niittymaisemat sekä Palolammen harjut saivat ihmettelemään, kuinka pienelle alueelle voikin mahtua niin paljon erilaista nähtävää. Paikalla oli yllättävän paljon muitakin patikoijia vaan rauhassa erämaaluonnosta sai silti nauttia - polun varsilla ei ollut ruuhkaa.


Hiidenportissa luonnon vaihteluiden lisäksi myös historia näkyi vahvasti erilaisissa kerroksissa. Jääkauden jäljet näkyivät rotkomaisissa maisemissa, mutta myös tervanpolton jälkiä oli nähtävissä. Kovasinvaaralla näkyi maatalouden jälkiä rehevöityneellä niityillä ja kivijaloissa. Ja ehkä rotkon laitaa kävellessään voi kuvitella näkevänsä vilauksen hiidestäkin, joka tarinoiden mukaan pakeni kristinuskoa karjansa (susien, karhujen, ahmojen ja ilvesten) kanssa Hiidenportin rotkoon. Tai kenties mielikuvitus vie vielä kauemmas, aikaan jolloin hiidessä palvottiin muinaisia metsänjumalia.



Kaiken kaikkiaan Hiidenportti nousi retkikohteidemme listalla kärkikohteiden joukkoon. Vaikka sitä ei voi kehua helposti saavutettavaksi, koska pieniä teitä saa ajella useamman kymmenen kilometriä Sotkamon keskustastakin, on se vaivan väärti. Hyvin merkityt reitit, upeat maisemat ja historialliset maiseman kerrokset saavat kaikenikäiset retkeilijät lumoihinsa.


Plussat:
  • Upeat maisemat, monipuolinen maisema ja vaihteleva luonto
  • Hieno opastus erilaisissa kohteissa
  • Reitit hyvin merkitty maastoon
  • Palolammella hieno uintipaikka ja tulistelupaikat olivat maisemallisesti upeissa kohteissa
Miinukset:
  • Haasteellinen pienille lapsille, korkeuserot ovat suuria
  • Välillä polut jopa hiukan vaarallisia
  • Ei kovin helposti saavutettava, kohteeseen päästäkseen on tultava omalla autolla kymmeniä kilometrejä pieniä teitä pitkin