Sivut

lauantai 5. elokuuta 2017

Ölökyn ähkäsy - Hossassa osa 2.

Viikonloppuretkemme Hossassa jatkui toisena päivänä astetta (tai itseasiassa useampaakin astetta) vaativammalla reitillä. Vierailimme kolme vuotta aiemmin Julmalla Ölkyllä, mutta silloin nuorimmainen retkeilijä oli vasta 4-vuotias ja valitsimme veneretken kanjoniin. Aikuisten kahdenkeskisellä retkellä päätimme kuitenkin selättää Ölökyn Ähkäsyn eli patikoimme Julman Ölkyn kanjonijärven kiertävän 10 km reitin.


Kansallispuistostatuksen myötä aluetta on kehitetty paljon ensivierailumme jälkeen. Merkittävin muutos Julmalla Ölkyllä on kanjonin puolesta välistä ylittävä riippusilta. Tämä mahdollistaa myös lyhyemmän reittivalinnan eli 5 km mittaisen lyhyemmän rengasreitin. Me päätimme toteuttaa pidemmän Ölökyn Ähkäsyn riippusiltaa hyödyntäen kahdeksikkona - ylitimme kanjonin meno- ja paluumatkalla riippusiltaa pitkin.


 

Julma Ölkky on todella majesteettinen kohde ja taatusti vierailun arvoinen. Patikointimaastona se on kuitenkin haastavaa. Nousua ja laskua riittää, maaperä on kivinen, juurakoita risteilee poluilla ja lisäksi matalammissa maastokohdissa on todella rehevää ja kosteaa. Olimme liikkeellä kevyeen vaellukseen sopivilla kengillä ja kaipasimme useaan otteeseen jäykempipohjaisia ja korkeampivartisia vaelluskenkiä. Minä sain housunikin repäistyä hypätessäni kosteikon yli (ja lahkeen tarttuessa risuun), joten varusteisiin kannattaa kiinnittää huomiota. 


Reitillä oli paljon vastaantulijoita ja hämmentävän monella oli tasapohjaiset tennarit ja näimme jopa käsilaukun ja valkoisten kenkien kanssa matkaan lähteneen patikoijan. Pohdimmekin, että reitistöt olisi hyvä luokitella näkyville edes opaskeskukseen - tosi moni oli lähtenyt soitellen sotaan.


Julman Ölkyn reitti oli kuitenkin meille juuri sopiva aikuisten laatuajan viettoon. Olimme osanneet varautua tarpeellisella vesimäärällä ja kuivatuilla hedelmillä, joten uupumus ei päässyt yllättämään. Maisemat olivat huikeita ja sielu lepäsi jylhän pohjoisen luonnon keskellä. Reitin puolivälissä oleva riippusilta oli myös näkemisen arvoinen kohde, vaikka sinne laskeutuminen olikin aika hurjan tuntuista. Reitti kulki luonnonkivistä tehtyjä portaita pitkin kivirakan reunassa. Sillalta pääsi kuitenkin katsomaan maisemia aitiopaikalta.


Ölökyn Ähkäisy oli reittinä vaihtelevaa, monipuolista, mielenkiintoista ja haastavaa. Maisemat vaihtelivat rotkon reunalla kulkevasta polusta suon laitaa pitkin kulkeviin pitkospuihin ja mäntymetsän läpi kulkevasta reitistä kosteikoiden ylityksiin. Tulistelupaikkoja ei ollut kuin lähtöpisteessä kioskin pihalla laivalaiturin vieressä sekä rotkojärven toisessa päässä. Näköalapaikkoja ja istahtamiseen sopivia puunrunkoja matkalla sensijaan oli mukavasti.



Budjetti:
  • Pienet eväät 5 €
  • Asuntovaunupaikka 26 €/vrk sähköllä (kaksi aikuista)

Plussat:
  • Maisemallisesti upea kohde, jossa vaihteleva reitti
  • Sopivan haastava aikuisten päiväretkeksi
  • Riippusilta mahdollistaa reitin kulkemisen lyhempänäkin

Miinukset:
  • Reitti oli selkeästi huonokuntoisempi, kuin Värikallion reitti
  • Opasteet eivät olleet kaikilta osin vielä täysin kunnossa
  • Märät kohdat ovat todella märkiä ja voisi kuvitella esimerkiksi riippusillan nousun olevan kovan sateen aikana jopa erittäin vaarallinen
  • Osa kulkijoista ei ollut selvästi tiedostanut reitin vaatimuksia ja vastaantulijoita oli vaikka minkälaisin varustein - reittien luokitukseen olisi hyvä panostaa

Hossan värikallioilla - Hossassa osa 1.

Olemme käyneet Hossassa kaksi kertaa aikaisemminkin, mutta ikävien yhteensattumien takia emme ole päässeet Värikallioille. Ihanana elokuun viikonloppuna päätimme toteuttaa aikuisten oman reissun ja korjata puutteen. Vedimme pidennetyksi viikonlopuksi asuntovaunun Karhunkainalon leirinäalueelle ja tutustuimme Hossaan pidemmän kaavan mukaan. Ja ensimmäisen päivän ohjelmana olivat Värikalliot - ihan vain varmuuden vuoksi, jos vaikka meteoriitti sattuisi yöllä tippumaan tai taifuuni tuhoamaan vaunun.


Kävimme hakemassa kartan leirintäalueen yhteydessä olevasta luontokeskuksesta. Ajoimme Lihapyörteen (voi mikä nimi!) parkkipaikalle ja kiersimme sieltä käsin 8 km lenkin nimeltään "Värikallion kaarros". Reitti oli helppoa maastoa ja osin jopa esteetöntä. Hossan kansallispuistossa onkin panostettu esteettömyyteen ja pituudestaan huolimatta Värikallion reissu sopii todella hyvin lapsiperheillekin. Ja jopa hiukan kevyemmissä varusteissa kuljettavaksi.


Paikoitellen Hossassa oli havaittavissa reittien keskeneräisyyttä, mutta Värikallion kaarroksella sitä ei suuremmin ollut havaittavissa. Päinvastoin tuntui erikoiselta patikoida alueella, jossa oli niin paljon uutta. Uusia tulistelupaikkoja, halkovajoja, pitkospuita ja sorastettuja reittejä. Kaikkialta näkyi, että uuteen kansallispuistoon on panostettu. Hossassa pitkospuita on selvästi vähemmän kuin aiemmin rakennetuilla reitistöillä ja reittejä on muuteltu niin, ettei kosteikkojen ylityksiä olisi yhtä paljon kuin aiemmin. Lisäksi pitkospuita on korvattu polkujen kivituhkauksella ja sorastuksella. 


Reitti oli mukava ja nopea kulkea, luonto kaunista. Kuitenkin retken kruunasivat upeimmat koskaan näkemämme kalliomaalaukset Värikallioilla. Ei tarvinnut etsiskellä haaleita merkkejä kalliosta vaan ensimmäiset hahmot suorastaan hyppäsivät silmille. Kuvia oli myös miellyttävä katsella täysin uudistetulta, metallirakenteiselta katselulavalta. Helppoa oli siirtyä mielikuvissa tuhansien vuosien taakse ja tuntea paikkaan liittyvä pyhyys. 


Kaiken kaikkiaan ensimmäisen päivän patikkaretki oli todella miellyttävä kokemus. Muutamat vastaantulijat vaelsivat crocseissa, mutta sitä emme sentään suosittele. Mutta melko kevyissä varusteissa reitin saattoi selvittää - kunhan vettä vaan on tarpeeksi mukana. Matkan varrella kaksi laavua ja yksi kokonaan uusittu tulistelupaikka suorastaan erämaaravintolaksi kelpaavan ruokailukatoksen kera.


Budjetti:
  • Pienet eväät 3 €
  • Asuntovaunupaikka 26 €/vrk sähköllä (kaksi aikuista)

Plussat:
  • Kulttuurihistoriallisesti upea kohde
  • Uudessa kansallispuistossa Värikalliot ovat eräänlainen lippulaiva ja se näkyy reitistön kunnossa
  • Vaativuudeltaan helpohko reitti, joka sopii hyvin myös lapsiperheille
  • Esteetön liikkuminen Lihapyörteen lavalle
Miinukset:
  • Reitistön merkitseminen hiukan kesken
  • Luontokeskukselta saatava kartta on todella suurella mittakaavalla varustettu ja kohteisiin löytäminen on hiukan haastavaa sen perusteella - kannattaisi hankkia parempi kartta, ilmainen opaskartta ei riitä suunnistamiseen



lauantai 22. heinäkuuta 2017

Kierikkikeskuksessa kivikausi ja nykypäivä kohtaavat

Kierikkikeskus on kohde, johon törmäsimme melkein vahingossa. Ajaessamme kohti pohjoista länsirannikon kautta, näimme matkalla opasteet. Nimi jäi pyörimään mielessä ja etsimme netistä lisätietoja paikasta. Kyseessä on siis Oulun kaupungin tiedekeskus, jossa vierailija pääsee sukeltamaan kivikauteen. Teema kiehtoi meitä niin paljon, että asuntovaunureissulla päätimme irrottautua päiväksi ja siirtyä muutaman tuhat vuotta ajassa taaksepäin.


Kierikkikeskus tarjoaa todella mieleenpainuvan tiedekeskuselämyksen kaikenikäisille. Meillä retkeen liittyi kuitenkin ekstra-jännitystä. Keskimmäinen lapsista täytti 14 ja lahjojen sijaan meillä on ollut tapana tarjota elämyksiä koko perheelle. Tällä kertaa teineille tarjoutui mahdollisuus osallistua Kierikkikeskuksen yleisökaivauksille päiväksi. Kyseessä on siis todellinen arkeologinen kaivaus kivikautisella asuinpaikalla, johon tiedekeskuksen vieraiden on mahdollisuus osallistua päivän ajaksi pientä lisämaksua vastaan. Tyttäret saivat mentoreiksiin brittiläiset arkeologian opiskelijat ja päivä oli paitsi historian oppitunti ja elämys, myös mahdollisuus harjoitella englannin puhumista.


Minulle ja nuorimmaiselle lämmin kesäpäivä oli kuitenkin erityinen. Kahdestaan kiertelimme museon ulkoaluetta. Tutustuimme kivikautiseen löytäpaikkaan, vanhoihin ansoihin ja pyydyksiin ja viihdyimme useamman tunnin kivikautisessa kylässä. Tutkimme veneitä ja majoja, istuimme oppaan kanssa tulilla ja kuuntelimme tarinoita ja ammuimme jousipyssyllä. Mutta ennenkaikkea teimme koruja kivikautisin menetelmin. 7-vuotias jaksoi hioa, rieittää ja kiillotata toista tuntia käsipelissä kiviä saadakseen niistä itselleen muistoksi kivikautisia kaulakoruja. Samalla kivikausi tuli ihan iholle keskustellessamme autenttisiin varusteisiin pukeutuneiden elämysoppaiden kanssa. Verkkaisesti, ilman kiirettä.


Kiertelimme alueella kaikessa rauhassa ja tutustuimme myös museon sisänäyttelyyn. Interaktiivisessa näyttelyssä valokuvasimme itsemme kivikautisissa asuissa, tutustuimme videoihin ja multimediaesityksiin ja tutkimme hyvin tarkkaan erilaisten keramiikka-astioiden eroja. Olimmehan vasta päässeet seuraamaan, miten oppaat tekivät saviastioita ja siskot etsivät merkkejä niistä lähimaastossa.


Kierikkikeskus oli upea kokonaisuus, jota voi lämpimästi suositella kohteeksi koko perheelle. Vaikka yleisökaivauksilta ei löytynytkään miekkoja tai nuolenkärkiä vaan iskoksia ja kenties pieni ruukunpala, oli se huikea kokemus nuorille. Päästä päiväksi arkeologien avuksi kaivaukselle kokemaan ja oppimaan - sitä ei ihan kuka tahansa pääse kokemaan. Minulle ja juniorille kokemusoppiminen taas toimi. Kivikausi tuntuu nyt paljon konkreettisemmalta. Erityisen iso kiitos oppaille, joiden kanssa verkkainen tekeminen oli todella innostavaa.


Budjetti:

  • Liput Kierikkikeskukseen äidille ja pojalle 12 €
  • Yleisökaivaukseen osallistuminen kahdelle nuorelle 24 €
  • Matkamuistot 20 €
  • Eväät 10 €

Plussat:

  • Todella mielenkiintoinen ja monipuolinen koko perheen kohde
  • Yleisökaivaukset tarjoavat todella erityisen mahdollisuuden sukeltaa historiaan ja oppia uutta
  • Opastus oli tasokasta ja elämystyöpajat kivikauden kylässä koukuttivat 7-vuotiaankin täysin
  • Kohde on edullinen ja todella hienosti rakennettu
  • Tuntuu erityiseltä tutustua kivikausikylään paikassa, jossa on oikeasti ollut asutusta kivikaudella

Miinukset:

  • Kierikki on hiukan syrjässä, sinne harvempi eksyy vahingossa vaan mentävä on ihan tarkoituksella
  • Kierikkikeskus on jotenkin jäänyt ainakin meille aiemmin vähän vieraaksi - toivottavasti yhä useammat perheet löytävät tulevaisuudessa sinne tiensä

lauantai 4. maaliskuuta 2017

Saukkovaaralla pitkiä pellavia

Teemamme "matkalla kotiseudulla" jatkui, kun laskiaisena päätimme ajella Saukkovaaralle mäenlaskuun. Kimmokkeena tähän oli, että Saukkovaaran pulkkamäki on Kainuun pisin, yli 100 metriä pitkä. Ja me tietenkin halusimme taata tulevalle kesällä mahdollisimman hyvän sadon vanhan perinteen mukaan ja laskea niin pitkälle, kuin pulkillamme pääsimme. Ja toki käydä kohteessa, joka oli meille aikuisille jäänyt vieraaksi. Lapsille Saukkovaara oli tutumpi, olihan koulu vienyt heidät vaaralle laskettelemaan muutamaan otteeseen.


Saukkovaara on mielenkiintoinen paikka. Ihan Ristijärven kunnan pintaan, kauniisiin vaaramaisemiin on rakennettu matkailukeskus, johon on ladattu paljon toiveita. Mutta vähiksi on jääneet toteutuneet haaveet. Vaaralla toimii pieni laskettelukeskus, joka on avoinna viikonloppuisin ja hiihtolomilla. Vieraillessamme laskettelukeskuksessa rinteistä olivat kuitenkin vain kaksi lyhintä auki - pidemmissä seisoi hissi paikoillaan ja oletettavasti on seisonut koko talven. Pienten lasten harjoittelumäiksi laskettelurinteet toki sopivat. Ja ilmaiset pulkkamäet ovat itsessään vierailun arvoisia.


Alueelta löytyi myös tyhjillään oleva hiihtostadion, huippukuntoiset ladut, joilla ei juuri sivakoijia näkynyt ja mökkejä, joiden pihassa ei koko talvena liene ollut minkäänlaista liikennettä. Omatoimiseen hiihtämiseen ja retkeilyyn alue tarjoaa kuitenkin huikeat puitteet. UKK-reitti kulkee vaaran poikki ja lyhyempiä patikkareittejä pitkin pääsee piipahtamaan kodalle ja autiotuvalla. Vaaran päällä on myös upealla paikalla näköalalaavu, jossa mekin tulistelimme ja nautimme eväitämme.


Laskiaisena aurinko kuitenkin paistoi, pulkat luistivat ja eväät maistuivat. Sydämessä oli lämmin tunne, kun lapset laskivat posket punaisina mäkeä ja nauttivat Suomen talvisen luonnon parhaista puolista. Aina ei elämysten tarvitse olla kalliita, riittää kun termospullossa on lämmintä kaakaota ja teetä, repussa eväsleipiä ja mukana pulkka.



Plussat:
  • Pitkä pulkkamäki, jonka laella hienolla paikalla näköalalaavu ja tulistelupaikka
  • Upeiden vaaramaisemien ja luonnon keskellä kohde monipuoliselle talviliikunnalle
  • Hienot hiihtomaastot tarjoavat kokeneemmallekin hiihtäjälle haasteita
  • Alueella saa olla rauhassa, jos haluaa retkeillä, hiihtää tai pulkkailla ilman suuria ihmismassoja

Miinukset:
  • Laskettelurinteet olivat sopivia vain ihan aloittelijoille ja puolet rinteistä oli kiinni
  • Ristijärvi on vähän keskellä ei mitään - Kajaanista matkaa on toki vain 50 km, mutta lyhemmänkin matkan päästä löytyy rinteitä. Se jokin vain jäi puuttumaan.
  • Jos palveluita kaipaa, Saukkovaaralla niitä ei ole juurikaan tarjolla


"Laskiaisen vanha mäenlaskuperinne ja pitkien pellavien huutelu juontavat juurensa ikivanhaan työnjuhlaan. Tuolloin naiset lopettivat koko pitkän talven kestäneen pellavien, hamppujen ja villojen kehruun ja muokkauksen. Alkoi kankaiden kudonta.

Mäkeä koetettiin laskea mahdollisimman pitkälle, jotta myös tulevasta pellavasadosta tulisi mahdollisimman pitkää ja lujakortista. Pellavaan liittyy myös tapa lakaista lattiaa ja viedä roskat kauas, jotta pellavapelto pysyisi tulevana satokautena puhtaana rikkakasveista."

[Kustaa Vilkuna: Vuotuinen ajantieto]

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Motoristin Suomi - kun kesä on jo melkein ovella

Motoristin karttakirjan ei ajattelisi kiinnostavan retkeilybloggaria, mutta siinä missä perheen kanssa teemme ihania patikkaretkiä ja siirrymme pidemmät välit autolla, reissaamme aikuisten kesken hyvin paljon moottoripyörällä. Motoristin Suomi vastaa moneen näiden reissujen toiveeseen ja tarpeeseen. Olemme haaveilleet karttakirjasta, joka tuo myös retkeilynäkökulman moottoripyöräilyyn. Useastihan reittivalinnoissa painottuu nimenomaan maisemallinen näkökulma ja pyörällä olisi mukava pysähdellä katsomassa luontokohteita ja nauttimassa lepohetkistä erikoisissa kahviloissa ja pysähdyspaikoilla.


Motoristin Suomi -kirjasta löytyy koko Suomi tiekartoin. Niiden lisäksi sinne on valittu 30 eri puolilla Suomea sijaitsevaa reittiä, jotka ovat maisemallisesti, ajoreitiltään tai historialtaan suositeltavia rengasreittejä moottoripyörällä liikkuvalle. Toki näistä voi olla aina montaa mieltä ja itse olisin mielelläni nähnyt suosikkini Punkaharjun harjutien listalla, mutta en riitele ollenkaan ajatuksesta, että Etelä-Savon helmiksi on noussut muita reittejä. Oleellisinta on, että reittien varsien mielenkiintoisia kohteita on nostettu esille ja lähestetty reissaamista motoristin näkökulmasta. Ja ainakin Kuusamon ja Rovaniemen alueen reiteistä olemme täysin samaa mieltä - upeita teitä ja maisemia.


Kirjassa on esitelty reittien lisäksi myös motoristien kokoontumispaikkoja, maakuntia, välimatkataulukoita ja Suomen luonnon ennätyskohteita. Erityisesti ennätyskohteet koordinaatteineen viehättivät minua. Kirjassa hyvää on myös sen käyttökelpoisuus mitoilta ja toteutukselta. Kierresidonnalla varustettua kirjaa on helppo tutkia tauoilla ja se sopii hyvin sivu- tai tankkilaukun taskuun. Edullisen hintansa vuoksi sen voi sanoa kuuluvan jokaisen motoristin laukkuun mukaan. Sen verran hyvät kartat kirjasta löytyy.


Arctic Spellin nuotioasteikolla tämä kirja on ehdottomasti täydet viisi nuotiopaikkaa ansainnut. Karttakeskuksen julkaisuihin voi aina luottaa ja erityisesti tämä motoristeille suunnattu teos nousee oman suosikkilistani kärkeen.




sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Hanki hohtava alla - umpihankihiihtäjän kirja

Umpihankihiihtäjän kirja ei vättämättä olisi ihan ensimmäinen teos, johon tarttuisin ellei kirjailijana olisi Jouni Laaksonen. Sunnuntaihiihtelijällä, peruskoulun liikuntatuntien verenmaun vasta suusta huuhdelleella bloggarilla kun ei omakohtaista kokemusta umpihankihiihdosta ole. Kiinnostusta kuitenkin sitäkin enemmän, onhan perheen nuoriso-osasto innostunut hiihdosta ja talviimme on alkanut kuulumaan myös hiihtäen tehtyjä retkiä. Kirjailijan nimi sai kuitenkin tarttumaan aihealueeltaan vähän vieraampaan teokseen. Enkä pettynyt.


Laaksosen kirjoissa on hienolla tavalla koottu aihealueiden ympärille paljon muutakin kuin kirjojen nimistä voisi päätellä. Umpihankihiihdon kirjassa tämä korostuu. Kirjasta jäi ennen lukemista jotenkin vahvasti mieleen viite umpihankihiihdon MM-kisoihin, jota toki kirjassa käsitellään yhden luvun verran. Pääpaino on kuitenkin retkeilyssä. Kirja on todella monipuolinen kattaus umpihankihiihdon erilaisista ulottuvuuksista aina varusteista reitistöihin ja eläinten jäljistä historiaan. Vaikkei koskaan suksille nousisikaan, tarjoaa tämä tuhti lukupaketti hienon nojatuolimatkan hankien keskelle pohjoisen talviseen luontoon. 


Kirja on myös visuaalisesti erittäin kauniisti toteutettu. Arthousen julkaisema kirja on tyylikkäästi taitettu, Laaksosen kuvat ovat kauniita ja taiton ansiosta kirjaa on miellyttävä lukea. Jotenkin myös koko viehättää - kirja on kooltaan hiukan tavallisuudesta poikkeava ja siinä kuvat pääsevät oikeuksiinsa. 349 sivua tarjoaa varmasti jokaiselle talviretkeilystä kiinnostuneelle mielenkiintoista luettavaa. Ensimmäinen ajatus kirjaa katsellessani olikin, että tämä sopisi tosi hienosti myös lahjaksi.




Kirja saa Arctic Spellin nuotio-arvosanoin täydet viisi tulistelupaikkaa. Upea teos sekä sisällöltään että ulkoilmeeltään.


Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
kun hanki on hohtava alla,
kun taivas kirkasna kaareutuu -
mut hauskempi hiihtää, kun ruskavi puu
tuul’ ulvovi, polku on ummessa
ja tuisku on taivahalla.

Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
kun ystävä häll’ on myötä,
kun latu on aukaistu edessään -
mut parempi hiihdellä yksinään,
tiens’ itse aukaista itselleen
ja yksin uhmata yötä.

Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
kun tietty on matkan määrä,
kun liesi viittovi lämpöinen, -
mut sorjempi, uljaampi hiihtää sen,
joka outoja onnen vaiheita käy
eikä tiedä, miss’ oikea, väärä.

Ja hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
kun riemu on rinnassansa,
kun toivo säihkyvi soihtuna yöss’ -
mut käypä se laatuun hiihtää myös
hiki otsalla, suurissa suruissa
ja kuolema kupeellansa.

[Eino Leino]