Sivut

sunnuntai 26. elokuuta 2018

Järämä - olimme kerran ystäviä

Järämä on valtatie Kaaresuvannosta 16 kilometrin päässä Kilpisjärvelle päin Maunun ja Luspan kylien välillä sijaitseva Lapin sodan museoalue. Sen ympäristössä oli osa Operaatio Birkeen kuuluva Sturmbock Stellungia, saksalaisten sodanaikaista puolustuslinjaa. Ja todella upea retkeilykohde sekä sota-ajan kohteista kiinnostuneille että muuten vain pohjoisen maisemia rakastaville.


Museoalueella on Tunturi Lapin sota-aikaa esittelevä museo, josta saa myös karttoja ja opasteita alueelle. Maasto Jyrämässä on kohtuullisen hankalakulkuista, alueen valinta puolustuslinjaksi ei aikanaan ole tapahtunut retkeilyllisin perustein. Kivikkoisen ja paikoitellen aika haasteellisenkin polun päätepisteissä (ja matkalla) on kuitenkin valtavasti katsottavaa. Korsuja, konekivääripesäkkeitä, taistelu-, yhdys- ja ryömintähaudan pätkiä ja raskasasepesäkkeitä on entisöity alueelle useita, mutta osa on jätetty myös entisöimättä. 


Kokonaisuutena Järämä on pysähdyttävä kohde. Käsivarren erämaassa sijaitseva toisen maailmansodan hulluuden muistomerkki, jonka äärellä voi vain ihmetellä maailmapolitiikkaa, joka heittää saksalaisia sotilaista keskelle pohjoista erämaata. Myös puolustuslinjan massiivisuus hämmentää. Vaikka Järämä ei mittasuhteiltaan vedä vertoja Salpalinjalle, on se massiivinen kokonaisuus hyvin epätodennäköisen tuntuisessa paikassa. Ja muistuttaa siitä, että olimme aikanaan aseveljiä.


Järämä on huolellisesti entisöity kokonaisuus, joka kertoo myös puutteesta. Kun puutavaraa ei ole ollut tarjolla, on rakennusmateriaaleina käytetty sitä mitä on käsiin saatu. Linnoitus on rakennettu aikanaan Jäämeren asemia suojaamaan, mutta se toimi Lapin sodan aikana turvana suomalaisia joukkoja vastaan. Surullisinta Jyrämän historiassa on kuitenkin tuhansien sotavankien kohtalo, jotka aluetta olivat rakentamassa. Heidän kohtalostaan ei ole varmaa tietoa, mutta hyvin harva heistä lienee kuitenkaan päässyt takaisin kotiin.

Budjetti:
  • Kahden aikuisen liput 13 €
  • Kahvit museon kahviossa 6 €


Plussat:
  • Todella mielenkiintoinen historiallinen kohde erikoisessa ympäristössä
  • Karesuvannon ympäristön luonto lumoaa
  • Retkikohteen kruunaa museo - vaikka se ei ole kooltaan mikään massiivinen, kertoo se mielenkiintoisella tavalla alueesta, joka sitä ympäröi

Miinukset:
  • Alueella on melko hankala liikkua ja saavutettavuus on haastava
  • Reittien kunto oli sateiden jälkeen paikoitellen jopa pelottava


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti