sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Kiehtova Kemijärvi

Työni tekee arkiliikunnasta todella haasteellista. Silloin kun en istu toimistossa tietokoneen äärellä, matkustan todella pitkiä matkoja opiskelijoideni luo pitkin pohjoista Suomea. Olen kuitenkin yrittänyt muistuttaa itselleni, ettei ihminen ole kone vaan vaatii säännöllistä liikuntaa ja joskus vähän pysähtymistäkin. Niinpä hankin aktiivisuusmittarin hälyttämään liian pitkistä istumasessioista. Ja olen pikkuhiljaa opetellut olemaan matkustustahdin kanssa armollinen itselleni. Jos lasken pitkiin siirtymiseen puoli tuntia lisää aikaa, pystyn oikeasti pitämään evästaukoa ja hetkeksi pysähtymään. Ja katsomaan ympärilleni ja näkemään pohjoisen kauneuden.

Ensimmäistä kertaa ihan tosissani tätä uutta tapaa toimia pääsin testaamaan ajaessani Kuusamo - Rovaniemi väliä. Valitsin Kemijärven reitin ja hiukan ennen Kemijärveä aktiivisuusmittarini hälytti ja näin todella mielenkiintoisen tienviitan: "Salpa-aseman betonikorsut". Niinpä ajoin levikkeelle Joutsijärven kohdalla, nousin autosta ja ihastelin kyläyhdistyksen ylläpitämää upeaa kohdetta. Alueella oli vessat, leikkipaikka lapsille, tilava parkkipaikka sekä hyvä opaskartta.


Läksin ensin noin kilometrin mittaiselle pitkostetulle luontopolulle, joka kiersi pienen lammen ja kertoi Jatkosodan tapahtumista. Palatessani pysähdyin betonikorsuissa ja olin suorastaan mykistynyt. Entisöidyt korsut, joihin oli ilmainen sisäänpääsy vuorokauden ympäri, valaistus sekä pieni museo. Ja kaikki ylläpidettynä kyläyhdistyksen toimesta. Jäi harmittamaan todella paljon, ettei taskussa ollut yhtään käteistä, jotta olisin voinut jättää vapaaehtoisen pääsymaksun. Vaan vielä palaan - setelirahan kanssa. Senverran tällaista talkoohenkeä ja upeaa kohdetta arvostan.


Joutsijärveltä läksin pikkuhiljaa ajelemaan kohti Kemijärveä ja muutama kilometri ennen Kemijärveä oli taas uusi mielenkiintoisen oloinen kyltti: "Näköalatorni". Ja kun aikaa oli varattuna, ruokatuntikin pitämättä ja taukoliikunnalle oli edelleen tarve, päätin poiketa sielläkin, Kotavaaralla. Pienen kapean tienpätkän varrella oli parkkipaikka, josta oli vielä 400 metrin todella tiukka nousu vaaran huipulle. Matkalla oli kuitenkin jätetty lainaan kävelysauvoja ja ainahan siinä matkalla voi pysähtyä huokaisemaan. Vaan helppo nousu ei missään nimessä ole. Vaan päämäärä palkitsee!


Kotavaaran huipulla oli laavu, nuotiopaikka, vessat ja upea kolmikerroksinen näköalatorni. Torniin kiipeäminen tapahtuu kylttien mukaan omalla vastuulla ja ei se sovi huonojalkaisille, pienille lapsille eikä korkeanpaikan kammosta kärsiville. Ensimmäisen kerroksen vieraskirjaan olikin kirjoitettu useasti, että yhtään sen korkeammalle ei ole uskallettu. Vaan minua ei huimannut ja kiipeäminen kannatti. Maisema yli vaarojen ja vesistöjen aina Kemijärven kirkolle asti oli kertakaikkisen henkeäsalpaava.




Kaikenkaikkiaan Kemijärvi yllätti. Olen aina pitänyt paikkaa harvaanasuttuna teollisuuskylänä, jossa  väestökato sekä teollisten työpaikkojen väheneminen tekevät siitä omalla tavallaan pohjolan Detroitin. Mutta tämä pieni pysähtyminen, ympärille katsominen ja sielmien avaaminen kauneudelle kannatti. Kemijärvi kiehtoo ja lumoaa. Tänne on päästävä joskus uudelleen - lasten kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti