Sivut

maanantai 27. lokakuuta 2014

Lumikenkäillen Ärjään

Talven lähestyessä on mukava palata muistoissa aikaisempiin talviretkiin, joista on jäänyt mukavia muistoja. Näistä reissuista ihan ykkösenä tulee mieleen lumikenkäretki Ärjään. Apuva-työhyvinvointihanke tarjosi mahdollisuuden lähteä ulkoilemaan tarunhohtoiseen Ärjänsaareen talvella 2013. Retken järjesti Luonnollisesti Oulujärvi ja lähtö olikin Rikulan rannasta Vuoreslahdesta. Retkelle lähti noin 15 hengen porukka ja minä sain tytärten lisäksi matkaan vanhempani sekä siskoni, jotka olivat ensimmäistä kertaa liikkeellä lumikengillä. Ilahduttavan huolella sovitimme ja valitsimme kuitenkin koko porukalle, myös lapsille, sopivat lumikengät ja hyppäsimme moottorikelkkojen perään kiinnitettyihin rekiin ja matka alkoi kohti Ärjää.




Matka sujui ripeästi yli selän kohti kesällä niin hurmaavaa Ärjää. Rannalla nousimme rekikyydistä ja läksimme oppaan perässä kiertämään Ärjää. Reitin pituus oli parin kilometrin luokkaa ja saari hurmasi talvellakin. Vaihteleva maasto, upea aurinkoinen sää ja silmänkantamattomiin jatkuva jäätikkö olivat mykistävä näky. Kesällä mielenkiintoiset hiekkatöyräät mahdollistivat haastavat nousut ja laskut lumikengillä ja ukki pääsi haastamaan lapsia töyräsnousuihin.

 

Tyttäret jaksoivat hyvin ulkoulupäivän lumikenkien päällä, nuorimmainen jätettiin vielä tuolloin kotiin. Ehkäpä seuraavalla kerralla poika on jo tarpeeksi suuri tällaiseen retkeen. Retken päätteeksi saimme nauttia nuotiokahvit pannukahvilla, makkaroilla ja tikkupullilla. Ärjä on upea sekä kesällä että talvella, sekä meloen, patikoiden, mökkeillen että lumikengillä. Ehdottomasti tämänkaltaista reissua voi suositella kokoperheen huviksi. Ärjään tarvitaan ainakin lasten kanssa moottorikelkkakyyti vaan muitakin kohteita lumikenkäilyyn on - ja lumikengät saa kohtuuhintaan vuokrattua. Erityisen mukavan meidän retkestämme teki ihana laatuaika kolmen polven voimin. Saimme mummin, ukin ja tädin Savonlinnasta matkalle mukaan ja kaikilla oli ikimuistoinen ja elämysrikas päivä yhdessä.


Budjetti:

  • Apuva-hankkeen avustuksen kanssa retken hinta oli akuisilta 15 €/hlö, lapsilta 5 €/hlö - normaalisti hinnat aikuisilta 50 € ja lapsilta 30 €. Pelkkä lumikenkien vuokra 15 €/pari/vrk.
  • Retken hinta sisälsi lumikenkien vuokran, opastuksen, kyydin Ärjään ja retkieväät
Plussat:
  • Upeana kevättalven päivänä ikimuistoinen reissu - maisema, ulkoilu, perheen kanssa yhdessäolo, kaikki pelkkää plussaa
  • Opastettu retki mahdollisti erilaisen nauttimisen retkestä kun joku toinen huolehti käytännön järjestelyistä
  • Ärjä oli todella heino talvikohde, merellinen tunnelma selälle katsoessa hurmasi jääpeitteisenäkin
Miinukset:
  • Järjestetyillä retkillä on normaalisti hiukan kalliimpi hinta, toisaalta harvakseltaan tällaisiakin raaskisi järjestää perheelleen




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti