keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Kiilopää lasten kanssa

Saariselän lomamatkalla käytimme yhden päivän Kiilopään alueeseen tutustumiseen. Kiilopää on selkeästi enemmän retkeilyyn, patikointiin ja omaehtoiseen liikuntaan keskittynyt tunturikeskus kuin Saariselän Kaunispään alue. Suomen Ladun Kiilopäällä on mahdollista majoittua, syödä ja juoda kahvit, mutta myös liikkua koko perheen voimin monipuolisesti. Ja näitä ilmaisia palveluita päätimme testata.


Aloitimme päivän Metsä-Mörri -reitillä, joka on suunnattu seurueen nuorinta jäsentä ajatellen 5-8-vuotiaille lapsille. Noin 1,5 km mittaisen helppokulkuisen polun varressa oli paljon mukavia tehtäviä, joissa luontoa piti tarkkailla, tunnustella, kuunnella ja leikkiä. 5-vuotias retkeläinen oli niin innoissaan, että juoksi lähes koko polun läpi pelkästä löytämisen ja leikkimisen riemusta. 



Kun aikuiset ja toinen tyttäristä lähtivät koeponnistamaan 9-väyläistä frisbeegolf-rataa, jäi toinen tytär nuorimmaisen kanssa leikkimään leikkipuistoon. Frisbeegolf on meille hyvin uusi tuttavuus, kiekot ja kori on ollut vasta parin viikon ajan kotipihassa käytössä. Ja oikealle radalle lähteminen oli meille ensimmäinen kerta. Ilmainen rata oli upeissa maisemissa ja vaikka harrastus tuntuukin aloittelijasta aika haasteelliselta, on se myös loistava tapa liikkua luonnossa. Tokikaan kovin moni rata ei sijaitse Kiilopään kaltaisissa tunturimaisemissa, mutta ihan samalla lailla saimme läjäytettyä frisbeen puuhun lähes puuttoman tunturin juurellakin... Ja tuloksissa ei ole hurraamista, mutta tärkeintä on iloinen yhdessäolo, ei kilpailu.



Frisbeen heittelyn jälkeen elvytimme vuosien takaista geokätköilyharrastusta. Kävimme loggaamassa kaksi kätköä, joista toinen oli parkkipaikan läheisyydessä ja toinen edellytti yhteensä vajaan kilometrin kävelyä itse tunturia kohti. Kätköt löytyivät tosi helposti puhelimeen asennetun ilmaisen sovelluksen avulla, jonka tarkkuus oli todella hyvä. Toki löytämisessä auttoi vanha kokemus ja rutiini, kätköjen paikat olivat hyvin arvattavissa ja valitsimme nuorimman ensikätköiksi maastoltaan ja vaikeustasoltaan helppoja kätköjä.


Kaiken kaikkiaan Kiilopää tarjosi monipuolisia perheliikunnan mahdollisuuksia. Moni aktiviteetti jäi testaamattakin, esimerkiksi kiintorasteja alueella on 20 ja emit-laitteita ja karttoja olisi voinut vuokrata 5 euron hintaan. Erityisen paljon puuhaa alueella on tarjolla toki talvella, mutta myös kesä Kiilopäällä lasten kanssa voi muodostua todella elämykselliseksi ja monipuoliseksi. Ja ennenkaikkea edulliseksi. Toki reittejä on aikuiseenkin makuun ja vaativia nousuja on tarjolla niitä etsiville. Mutta myös pienten lasten kanssa jylhät maisemat ja monipuolinen tekeminen on mahdollisuus viettää ikimuistoinen loma - tai lomapäivä.




Budjetti:
  • Muun loman yhteydessä ilmainen reissu, oma starttisetti frisbeegolfiin maksoin 9,90 €, Geokätkösovellus oli ilmainen, samoin kätkösivuille kirjautuminen.

Plussat:
  • Monipuolinen kohde, jossa paljon ilmaista tekemistä
  • Frisbeegolf oli positiivinen yllätys
  • Geokätköily innosti taas vuosien tauon jälkeen
  • Mahtavat maisemat ja Metsä-Mörri -polku tarjosi kerrankin tekemistä seurueen nuorimman ehdoilla
Miinukset:
  • Frisbeegolf-rata oli sateisen kesän jälkeen paikoitellen melko haastavan vetinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti