maanantai 23. toukokuuta 2016

Huima Hepoköngäs ja valkeat vedet

Jo toisen kerran blogin historiassa kävimme retkellä Hepokönkäällä. Yksi Suomen suurimmista vesiputouksista ansaitsee kuitenkin useamminkin postauksen, varsinkin näin isojen vesien aikaan. Hepoköngäs on siis Puolangalla sijaitseva vesiputous, joka on 18 metrin vapaalla pudotuksella huikea nähtävyys ja ehdottomasti useammankin käyntikerran väärti. Varsinkin kun putoukselle tarvitsee kävellä vain vajaa kilometri ja reitti sopii lastenvaunujen ja pyörätuolin kanssa liikuttavaksi, on kyseessä ehdottomasti koko perheen käyntikohde.


Teimme miehitykseltään hiukan normaalisti poikkeavan reissun, sillä tyttäret lähtivät katsomaan Kajaanin kaupunginteatteriin Tuntematonta sotilasta (joka ansaitsisi ihan oman postauksensa, jos tämä olisi retkeilyblogin sijaan teatteriblogi). Niinpä lähdimme 6-vuotiaan juniorin kanssa päiväretkelle. Aivan huikean aurinkoinen toukokuun päivä helli meitä kun saavuimme aika monen muunkin retkeilijän tavoin Hepokönkäälle. Reitti oli helppokulkuista ja könkään huipulla kalliot kutsuivat seikkailemaan - tosin omalla vastuulla ja hiukan vaaroja uhmaten. Sen verran isoja pudotukset könkään juurelle olivat.


Seikkailtuamme könkään päällä patikoimme ihanaan vanhaan metsään rakennettua reittiä pitkin könkään juurelle, jossa kuohuva vesi muodosti vesipisaroiden sumun kosteana kasvojamme hellimään. Ranta oli täynnä kuohujen pyöreiksi hiomia kiviä ja tarjosi lapsille ja aikuisille taianomaisen ympäristön leikkimiseen ja luonnon ihmeistä nauttimiseen.



Nautittuamme luonnosta suuntasimme kulkumme melkein parkkipaikan vieressä sijaitsevaan Hepokönkään kahvilaan. Kahvilan tarjonnassa oli pientä purtavaa vaan ennen kaikkea myös karttoja ja alueopasteita. Lisäksi pihamaalta löytyi penkkejä ja katoksia eväiden syöntiin, nuotiopaikka sekä hiekkalaatikko lapsille. Nautimme omista eväistä ja munkista, jonka mursimme ja jaoimme hyvällä mielellä könkään rauhasta vielä nauttien.



Ja sitten kuukkeli, kuuskiainen, tuli meitä tervehtimään. Ennen uskottiin, että metsämiehen sielu kulkisi linnun hahmossa miehen kuoltua. Kuukkelin ilmestyessä nuotiolla uskottiin tuovan onnea mukanaan. Ja meille kuukkeleita tuli kaksin kappalein, lehahti tervehtimään eväiden syöjiä vanhan metsän suojista kukertaen, tervehtien ja melkein kädelle istuen. 

Kuukkeliin on liitetty menneinä aikoina paljon uskomuksia. Tästä kertoo jo kuukkelin eri nimien kirjokin; kuuskilainen, kuuksikas, kuuhkilainen, korpinärhi, leppäkuuhinkainen, ryssänpyy... Taigametsävyöhykkeellä eläville suomensukuisille kansoille kuukkeli on ollut pyhä sielunlintu, jonka hahmoon metsästäjät kuolemansa jälkeen asettuvat. (www.kuukkeli.com)

Kiitos kun meitä tervehdit, pohjoisen taianomainen lintu. "Elämä on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan." [Tove Jansson]

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti