Sivut

maanantai 5. joulukuuta 2016

Akkovaara - Kajaanin helmi

Kajaanin Koutaniemessä sijaitseva Akkovaara on erikoinen alue. Alueella tulee erittäin vahva Lapin tuntureiden tuntu, vaikka ollaan lähes Kajaanin keskustassa. Ei ole vaikea uskoa, että alue on ollut yksi saamelaisten viimeisiä asuinpaikkoja Kainuussa ja ollut pyhä riittipaikka, A'hkkuvoara. Akkovaaralta löytyy pirunpeltoja, jättilaisenluolat ja siellä on vanhan kansan tarinoiden mukaan nähty virvatulia ja aarnivalkeita. Tuntuukin vähän kummalliselta, että näin upea kohde, josta on suora näköyhteys upeaan Ärjänsaareen ja Oulujärven selälle, on jäänyt kajaanilaisille ihan vieraaksi.


Alueelle on rakennettu viimeisen vuoden aikana retkeilyreitti, jonka päätimme koepatikoida. Hiukan turhautti retkeilijää, ettei mistään meinannut löytyä kunnollista karttaa tai ohjeita alueelle saapumiseen. Koutaniemi-Vuoreslahden kyläyhdistys, joka reitistön on rakentanut, kertoo vielä aika vähän reitistöstä sivuillaan. Kummeksuimme tätä kovasti, kunnes satuimme samoille tulille reitistön rakentajan kanssa. Hän kertoi reitistön olevan vielä keskeneräinen ja siksi sitä ei kovin massiivisesti ole markkinoitukaan. Kävijämäärä yllätti kuitenkin vuoden 2016 kesällä kaikki nousten useisiin tuhansiin. Eikä ihme.


Akkovaaran alueessa parasta on erikoiset luonnonkohteet, vaihteleva maasto ja mielikuvitusta ruokkiva tarusto. Kiersimme lyhyen lenkin, koska nuorimmainen oli mukana, mutta jopa parin kilometrin mittainen reitti piti sisällään jättiläisenluolat, pirunpeltoja, paljasta kallionlakea ja mielenkiintoisia maastonmuotoja. Vanhakin jo nuortui reitillä ja valtava kiitollisuudentunne nousi pintaan - kiitos koko kyläyhdistykselle ja erityisesti reitistön rakentajalle ja puuhamiehelle Tapio Rönkölle, jonka matkalla tapasimme. Miten upean kohteen hän onkaan meille luonnossa liikkujille tuonut saataville upeine opastauluineen ja tarinoineen. Ja miten mukava oli päästä nuotiopaikalle tulistelemaan puilla, jotka joku oli alueelle tuonut. Toki Metsähallituksen ylläpitämiäkin reittejä arvostaa, nehän ovat verovaroin ylläpidettyjä. Mutta iso käsi tällaiselle kansalaistoiminnalle, jossa ei odoteta valmista vaan tarjotaan perheille elämyksiä ja mahdollisuuksia. Ihan ilmaiseksi.


Plussat:
  • Upea kohde maisemallisesti ja historiallisesti
  • Hienot opasteet ja eripituisia reittejä, joista jokaiselle löytyy jotain
  • Helposti saavutettavissa (kunhan kartan ottaa haltuunsa), Kajaaniin ei ole linnuntietä kuin muutamia kilometrejä
  • Hieno esimerkki siitä, mitä kansalaisaktiivisuudella voidaan saada aikaan
  • Luolat, pirunpellot, maisemat - aivan kuin olisimme siirtyneet toiseen maailmaan, jossa lapinnoitien rumpujen ääni kaikuu yli Oulujärven Ärjänsaareen
Miinukset:
  • Reitti on vielä vähän kesken, mutta meitä se ei haitannut - alueella oli yllättävän paljon kulkijoita ja voin vain kuvitella, miten se vetää puoleensa kaupunkilaisia valmistuttuaan
  • Paikoitellen kulkeminen oli hiukan hankalaa, joten ihan pienten lasten kanssa kannattaa varata aikaa



 Ps. Kun näin hienon kohteen löysimme ihan kotikonnuilta, ei tämä jäänyt viimeiseksi vierailuksi. Jopa joulukorttikuvat otettiin Akkovaarassa, vaikkakaan sukkahousuja ja saappaita emme normaalisti suosittelekaan matkavarusteiksi. Iso kiitos kuvaajalle (Timo Saarela).

Pps. Lisää reitistä Ylen uutisesta ja Koutaniemi-Vuoreslahti kyläyhdistyksen verkkosivuilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti