keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Maaginen aarrekartta - erilainen retkeilyopas

Jos jokin kirja syyhyttää sormia, kihelmöi iholla ja kutkuttaa selkäpiissä asti pelkkänä ajatuksena jo ennen julkaisupäivää, on se ollut Satumaarit Myllyniemen Maaginen aarrekartta. Tarinaretki 100 kainuulaiseen tarinapaikkaan yhdistää niin monta minulle rakasta ja tärkeää asiaa. Retkeilyn, historian, tarinat ja jo valmiiksi tutut kohteet Kainuussa. Odotukset olivat niin kovat kirjan julkistamisen aikaan, että mieleen hiipi jo epäilys. Mikään kirja tuskin voi täyttää sitä tuhansien toiveiden tynnyriä, jonka olin varannut kirjaa varten odottelemaan mieleni porstuaan.


Salakirjojen julkaisema kirja ei varsinaisesti ole retkeilykirja vaan erittäin arvokas kulttuurihistoriallinen teko, jossa yhdistyy aivan uudenlaisella tavalla tarinat ja retkeily. Eri historian kerroksiin ajoittuvat aarretarinat kuljettavat lukijaa pitkin Kainuuta ja tarkat koordinaatit mahdollistavat ihan oikeiden retkien tekemisen tarinoiden todellisiin kohteisiin. Toki kovin moni aarretarina ei aukene yhtään tarinan lukemista enempää paikan päällä ja ajatus Purolan kaupunginosaan tehtävästä kävelyretkestä palloilemaan jonkun asiasta tietämättömän omakotitaloasukkaan pihamaan kupeelle aihettaa lähinnä hämmennystä.


Potentiaalisia kohteitakin kirjassa toki on. Esimerkiksi Ärjän saareen, Kajaanin linnanraunioille, Akkovaaralle ja Manamansaloon voi helposti yhdistää tavallisen retken yhteyteen pienen aarreteemaisen historiaretken. Kaikki Kainuun kunnat ovat saaneet kirjassa omat tarinansa ja vaikka monessa tarinassa on aika vähän villoja, lähinnä vanhan kansan tarinoista jääneitä hataria muistikuvia, maalaavat ne kuitenkin kuvaa köyhästä kansasta, joka haaveili äkkirikastumisesta. Ja kun lauantain lottoarvontaa ei vielä ollut olemassa, loi toivoa köyhyyden ja taikauskon keskelle rikas tarinaperinne kätketyistä aarteista.



Koska itsekin ehdin aika monta aarretarinaa kuulla, kun aloin tallettamaan paikallishistoriaa, jäin kaipaamaan muutamaa kuulemaani karmivaa aarretarinaa kirjaan. Toisaalta kaikkien tarinoiden kerääminen on ihan mahdoton ajatuksenakin. Samoin hetkittäinen akateeminen tutkijalähestyminen puudutti, kun mieleni himoitsi vain aarteita kaivelemaan. Toisaalta tuskin minusta on yksiöisellä varsalla ratsastamaan yksiöistä jäätä pitkin kukon, kanan ja yksiöisen lapsen kanssa. Jää sekin lappalaisten aarre saamatta. Mutta Käkisaaressa asuessani olisin selvästi tarvinnut metallinpaljastimen, sieltä olisin saattany rantahiekasta hopea-aarteen löytää. Ja lopulta historiallisen kontekstin avaaminen ja kainuulaisen mentaliteetin ja historian kerrosten kuvailu tuo tarinoita entistä lähemmäs lukijaa.

Kirjan esittely Salakirjojen sivuilla.

Kaiken kaikkiaan kirja oli kaiken himoitsemisen ja odotuksen arvoinen. Taas on helppo antaa blogini nuotio-arvosanoilla täydet viisi tulistelupaikkaa. Ensikesänä tavoitteenamme on käydä edes yksi kulttuurihistoriallinen retki kirjan innoittamana.


Otteita tarinoista (Yle).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti