torstai 21. heinäkuuta 2016

Tankavaaran kultakylän taikapiirissä

Yksi kahden Saariselällä viettyn kesäloman aikana eniten positiivisesti yllättäneistä kohteista on ehdottomasti Tankavaaran kokonaisuus. Tankavaaran helmi on kultakylä, joka ei ajatuksena vuosi sitten kovin paljoa kiehtonut. Kultakylä ei kuulostanut kovin kiehtovalta, mutta lumosi meidät lopulta täysin. Osittain tämän vuoksi blogikirjoituskin aiheesta on jäänyt, sillä pelkkä museomainos tuntuu riittämättömältä kuvaamaan sitä monipuolisuutta ja mielenkiintoista tarjontaa, jota Tankavaarassa riittää.


Museo kuulostaa tylsältä, Tankavaara on ennemminkin monipuolinen kunnianosoitus erikoiselle elämäntavalle ja toiminnallinen aktiviteettikohde, jossa kulta on pääosassa. Ja muovisia puitteita on koetettu välttää ja keskittyä aitoihin kokemuksiin.


Tankavaara museo jakautuu kahteen osaan: Lapin ja Tankavaara alueen kullankaivuuhistoriaan ja maailman eri kolkissa kaivettuun kultaan. Museosta löytyi myös mukava leikkisoppi lapsille ja pieni "kullankaivajan käytävä", jonne oli mukava ryömiä leikkimään samalla, kun isommat tutustuivat mielenkiintoisiin tarinoihin ja historiaan. Kultamuseossa on myös melko suuri ulkoalue, jossa on kullankaivuuseen liittyviä rakennuksia ja koneita sekä kattava mineraalinäyttely. Lisäksi Kultamuseosta löytyy huuhtomo, jossa voi kokeilla kesäkaudella kullanhuuhdontaa.


Kultamuseossa on niin paljon nähtävää, ettei päivä meinaa millään riittää. Ja kun Kultamuseon tarjontaan lisää Tankavaaran kultakylän palvelut, ollaan paikassa, johon kannattaa palata. Kultamuseon vieressä sijaitsee siis Tankavaara kultakylä, josta löytyy Wanha Waskoolimies ja Wild West Saloon. Elokuvakylän kulissien keskeltä löytyvä lännenhenkinen ravintolakokonaisuus hurmasi erityisesti lapset. Lapinlisällä maustettu lämminhenkinen ja lännenelokuvista ammentava ravintola sisältää niin paljon katseltavaa, ettei ruualla ole mikään kiire. Annokset ovat suuria ja herkullisia. Hampurilaisia inhoavat lapseni suostuvat syömään hampurilaisaterian ainoastaan Wanhassa Waskoolimiehessä. Siellä kuulemma loistolounas on vain hampurilaisen muotoon naamioitunut.



Tankavaaran kultakylä tarjoaa myös aktiviteetteja ulkohuuhtomossaan ja sieltä voi ostaa aktiviteettipäivän erilaisilla mausteilla koko perheelle. Me päädyimme kuitenkin viettämään päivän valtauksella Vuotsossa, mutta Team Deadwoodin kautta olisimme sateisella säällä päässeet huuhtomaan Kultakylään. Yhteistyötä siis ainakin tässä suhteessa tehdään. Tankavaarassa järjestätään vuosittain kullanhuuhdonnan SM-kisat ja niiden aikana satuimme paikalle myös vuonna 2015. Uskomaton tapahtuma, mutta Tankavaaran kultakylä toimii aktiivisesti muutenkin tapahtumien ja ohjelmapalveluiden järjestäjänä. Erityinen kohde alueella oli ns. elokuvakulissi, jossa pääsi kävelemään kultaryntäyksen aikaisen lännenkaupungin kaduilla. Ehkä tässä oli se Roope Ankan Yokon, johon olemme niin kovasti ihastuneet.


Budjetti:
  • Kultamuseon pääsymaksu perhelipulla 22 €, emme ostaneet huuhdontaa (8-10 €/hlö) 
  • Kultakylässä matkamuistot 15 €, ruokailu 50 €



Plussat:
  • Hieno ja monipuolinen kokonaisuus, joka ainakin meihin iski ihan solutasolle
  • Alueella kuluu helposti useampikin päivä, mutta varmasti koko perheelle on puuhaa ainakin yhdeksi päiväksi
  • Kulta ei tunnu varmasti tylsältä aiheelta enää Tankavaara jälkeen
  • Samalla alueella on kolme erilaista kokonaisuutta: Tankavaaran luontokeskus, Tankavaaran Kultamuseo ja Tankavaaran Kultakylä - lisäksi ohjelmapalveluita tarjolla
Miinukset:
  • Tankavaaran ajattelisi olevan kokonaisuus, josta löytyisi selkeä aluekertta ja kuvaus kokonaisuudesta vaan näin ei ole. Vieras joutuu seikkailemaan ja etsimään, mitä mistäkin löytyy.
  • Vieraan on vähän hankala ymmärtää, milloin ollaan Kultakylän ja milloin Kultamuseon alueella - opasteet olivat siis melko sekavat


Ps. Kartta Tankavaaran alueesta auttaa hiukan hahmottamaan kokonaisuutta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti