maanantai 18. heinäkuuta 2016

Kultakuumeen henkeä etsimässä Vuotsossa

Kävimme kesällä 2015 Saariselällä lomamatkalla ja rakastuimme kaikki pohjoisen luontoon. Erityisesti Saariselän ympäristön mahtavat kesäaktiviteetit saivat meidät ihastumaan niin, että päätimme palata seuraavanakin kesänä lomailemaan pohjoisen kultamaille. Keskimmäinen lapsista hurmaantui erityisesti Tankavaaran kultakylään ja kullanhuuhdonnan tunnelmaan ja hän toivoikin 13-vuotislahjaksi kesäksi 2016 kullanhuuhdontaa. Ja mikäpä parempi lahja kuin elämys, joten kesän tavoitteena oli toteuttaa päivä kullanhuuhdonnan parissa. Mutta miten?


Nettiä selaillessa tuli tarjolle kymmenkunta kullanhuuhdontaa tarjoavaa yritystä tai yhteisöä. Pitkällisen pohdiskelun ja vertailun jälkeen Team Deadwood ry. alkoi tuntumaan kiinnostavimmalta. Perhehuuhdonnan hinta oli todella kohtuullinen ja yhteydenpito kävi verkossa joustavasti. Varasimme heinäkuulle huuhdontapäivän ja aloimme jännittämään.



Ja niin alkoi päivämme mainareina. Siirryimme omalla autolla Markon perässä Vuotsoon, jossa ylitimme joen veneellä ja patikoimme vajaan kilometrin Mäkärään. Alue ei ole turisteille rakennettu muovisen oloinen kopio vaan todellinen valtaus, jossa saimme kaivaa ja huuhtoa päivän Markon ja Team Deadwoodin vieraina omalla rännillämme. Samalla alueella oli muitakin kaivajia, joiden kanssa teltalla vaihdoimme ajatuksia, joimme kahvia ja joiden parrakas olemus hurmasi lapset. Olo oli kuin Roope Ankan kanssa Yokonissa.


Kullanhuuhdonta oli meille kaikille uutta. Tiesimme toki, että kaivetaan ja huuhdotaan ja fyysiseen tekemiseen tottuneina meille ei ollut erityisen hankalaa kaivaa 20 kottikärryllistä maata ja kärrätä niitä rännille. Eikä lapioda maata ränniin, jossa maa-aines huuhtoutui takaisin maastoon ja mahdollinen kulta jäi ritilöiden alle. Työ oli omalla tavallaan todella koukuttavaa - kultaa todistettavasti oli maaperässä ja sen määrä oli ihan vain kiinni omasta jaksamisesta. Jokaisessa lapiollisessa saattoi olla juuri se hippu, jota haimme. Samalla kuitenkin epäilytti. Voisiko ihan oikeasti kuivan maan kaivoksesta löytää lapiopelillä kultaa?


Päivän uurastuksen jälkeen tunne olikin sanoinkuvaamaton. Kultaa! Hippuja, hiekkaa, oikeaa keltaista kultaa! Lapset olivat riemuissaan ja aikuiset ihmeissään. Mikä sen parempaa kuin tarjota lapsille kokemus, jossa omin käsin lapioidaan, huuhdotaan ja tehdään töitä maaperästä löytyvän aarteen eteen. Vaskoolin pohjalle Markon vaskaamana jäänyt kultahiekka sai jokaisen hymyilemään. On helppo ymmärtää, miten kulta kiehtoo ja saa ihmiset ihastumaan tähän elämäntapaan, sillä Lapissa kulta ei ole pelkkää historiaa vaan tapa elää. Lapissa elää kullankaivuuyhteisö ja täällä käsin kaivettu kulta on ekologisesti tuotettua. Tämä realisoitui oikeastaan vasta valtauksella samalla, kun kunnioitus Team Deadwoodin tekemään nuoriso- ja perhetyötä kohtaan kasvoi. Leirillä päivän viettäminen oli elämys, joka hinnaltaan vastasi yhtä päivää tivolissa kolmen lapsen kanssa. Nyt mukana oli koko perhe ja jaettu elämys oli kaikille loman kohokohta.


Kannattaa tutustua Team Deadwoodin sivuihin verkossa ja facebookissa. Sivuilta löytyy paljon kuvia, videoita, tarinoita ja lisätietoa kullankaivamisesta. Mikäli teema kiinnostaa, suosittelemme lämpimästi perhehuuhdontaa ja irrottautumista päiväksi somen ja tietoverkkojen ääreltä valtaukselle elämään hetkessä ja kokemaan kultakuumetta yhdessä koko perheen voimin. Parasta kiitosta päivästä olikin lapsilta saatu palaute. Jokainen koki päivän Vuotsossa koko loman kohokohdaksi.


Hinta:
  • Perhepäivä 120 €
  • Eväät 20 €




Plussat:

  • Kerran elämässä -kokemus, joka muokkasi ajatusmaailmaamme kullankaivamisesta ja tarjosi koko perheelle yhteisen kokemuksen
  • Team Deadwoodilla edullinen hinta verrattuna moneen muuhun matkailualan yrittäjään
  • Autenttinen kokemus oikealla valtauksella oli kaikista parasta
  • Kulta - sitä ihan oikeasti löytyi!
  • Päivän pituuden ja työn määrän pystyi vapaasti mitoittamaan itselleen ja perheelle sopivaksi
  • Kaikki leirissä olivat ystävällisiä ja lasten kanssa keskustellessa juuri kullanhuuhtojien tapaaminen oli heistä yksi päivän parhaista kokemuksista
  • Tämän astisten blogikirjoitusten ehdottomassa TOP 3:ssa


Miinukset: 
  • Vaikea löytää miinuksia - kovin pienen lapsen kanssa kaivaminen on hankalaa, sillä alueella on syviä vesikuoppia. 6-vuotias ei kauaa jaksanut kaivaa vaan leikkiä sitäkin enemmän!
  • Sateella kaivaminen ei onnistu eli säiden armoilla tässäkin (kuten luonnossa yleensäkin) ollaan
  • Kullanhuuhdonta vaatii omanlaisensa asenteen fyysistä työtä kohtaan - meille lapiointi oli tosi luontevaa ja tuttua puuhaa vaan ei välttämättä kaikille. Vaan jos päivän tavoitteita ei ylimitoita, ei lapion heiluttaminenkaan käy raskaaksi.




Se, mihin sanat eivät riitä, tulevat kuvat apuun. Alla video kokemuksestamme.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti